keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Start fire again!

Niin, tällaset sukat on nyt sitten tullut tehtyä. Innostuin heti näistä, kun näin samanlaiset Pirjo-Riitan blogissa. Hän teki vielä toiset, joissa on aika samat värit kun minun firestartereissä, vaikka lanka onkin eri. Myöhemmin huomasin että joko on neulonut mallista ihanan polvisukka version.

malli: firestarter (ravelry-linkki), malli löytyy myös yarnissiman sivuilta.

lanka: Regia Galaxy 4-Fädig, väri 1559, 70 g

puikot: 2 1/4 mm tavalliset sukkapuikot


Kärjet neuloin eri tavalla. Otin langat ja ohjeen matkaneuleeksi ja siinä kun aloin ohjetta tavata heti kun taivas aamulla valkeni sen verran, että näki alkaa neuloa, niin tuumasin, että taidanpa tehdä aloituksen vähän yksinkertaisemmin.


Nämä valmistui jo jokin aika sitten ja kuvatkin tuli näpsästyä tuossa pihalla puoltoista viikkoa sitten. Vaan siihen sitten tyssäs.

Näiden neulomiseen loppui neulomisen into. Firestarterit toimivatkin minulla firestoppereina. No joo, ei se nyt ehkä ihan näin menny. Minulla on ollut koko syksyn tekeillä neuletakki luumunvärisestä alpakasta. Lanka on tosi ihanaa neulottavaa. Mutta kun en sitten suostunut tekemään suoraan valmiista mallista vaan aloin suunnitelemaan omaa mallia, niin sitten meni homma ähräämiseksi. On tullut purettua ainakin puolen takin verran.


Nyt jälki on vihdoin sen näköistä, että ehkä siitä voi se takki valmistuakin. Olen tehnyt sitä aika lepposaan tahtiin. En pidä kiirettä vaan yritän keskittyä nauttimaan neulomisesta.



sunnuntai 12. lokakuuta 2008

perjantai 3. lokakuuta 2008

I visited library


Joulukin jo lähestyy hiipien ja vielä olisi aikaa valmistaa jotain joululahjoja itse. Niinpä käväisin katsastamassa kirjaston neuleaiheiset kirjat läpi, toiveena löytää vinkkiä joululahjoihin. Ja kerrankin löytyi ihan kivoja kirjoja. Iloinen yllätys se oli, koska kirjastojen nykyisillä määrärahoilla ei kovin paljon neulekirjoja vuodessa ostella tällaisella pikkupaikkakunnalla. Ja silloin ne vähätkin tuoreemmat kirjat ovat useimmiten lainassa.


Stine Hoelgaard Johansen'in neulekirjat Hurmaavat huivit ja Suloiset sukat eivät ole aivan uutuuksia (suomeksi julkaistu 2007) , joten voivat ollakin jo monelle tuttuja.

Etenkin sukkakirjassa oli aivan ihania malleja:



Kuten myös huivikirjassa:


Lisäksi mukaan tarttui Anna Zilboorg'in Magnificent Mittens. Kirja on täynnä toinen toistaan upeampia kirjoneulelapasia upean rohkeissa väreissä. Alkoi kyllä tätä selatessa tehdä mieli alkaa neulomaan kirjoneulelapasia
Kyllähän näistä kirjoista löytyi joululahjavinkkejä vaikka muille jakaa. Se on sitten toinen juttu mitä kaikista tuo-ois-kiva-tehdä-malleista oikeasti pääsee toteutukseen saakka.

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Leikkiä langoilla

Kävin tänään kirjakaupassa ja tavaksi on tullut aina kurvata kaupassa harrastekirjojen hyllyn kautta, vaikka sitten olisin ostamassa kirjekuoria.

Aika harvoin on käteen sattunut mitään todella kiintoisaa. Tänään silmä osui minulle uuteen kirjaan, joka teki niin suuren vaikutuksen, että katsoin sen olevan ihan postauksen arvoinen.


Kirja on tanskalaisen suunnittelijan Tine Solheimin suomeksi käännetty kirja Leikkiä langoilla. Kirja on visuaalisesti aivan mielettömän upea ja täynnä huikeita mielikuvituksellisia malleja. Ihania naisellisia ja rohkeita kesämekkoja, dramaattisia juhla-asuja, upeita palmikkoneuleita, asusteita. Kannattaa käydä vilkaisemassa kirjan esittely kera ihanien kuvien Tinen omilta nettisivuilta.

Kirja on aika paksu ja malleja on tosi paljon. Sekä neulomalla että virkkaamalla toteutettuja. Kirjan esittelyssä on kuvia vain muutamista. Lopussa tietty ohjeet kaikkiin malleihin.


Minä ainakin inspiroiduin.

Pikaisella googlauksella selvisi, että kirjan nettihinta on alimmillaan 31 € ja rapiat (+ toimituskulut), Infon hinta oli yli neljäkymppiä. Jos vaikka toivois tätä joulupukilta...