One thing leads to another

Sunnuntaiaamuna ajattelin, että nyt on kyllä saatava uutta työtä puikolle. Niin oli vahvat vierotusoireet. Mallitilkkua ehdin siinä ähertää ennen ruuanlaittoa.

Päiväruuan jälkeen hetken mielijohteesta ajattelin, että pitäs käydä tuolla metsässä katsomassa onko siellä jo kypsiä vattuja. Tuumasta toimeen ja vanhempi tytär halusi mukaan. No siellähän oli kypsiä mustikoita. Poimittiin niin paljon kun kouraan mahtui. Tytär tuumasi, että haluaisi kerätä enemmän mustikoita. Ja tietysti kuopuskin sitten halusi. Eikun huivit päähän ja korit mukaan ja takasin metsään. Olivat niin innoissaan. Pikku emännät.

Puolen tunnin päästä oli pikkuisilla korin pohjat jo hyvin peitossa mustikoista. Alkoi jo väsyttää poimiminen. Minä ehdin riipiä melkein litrasen. Innolla isille näyttämään. Siinä kiireessä kuopus kompastui omiin jalkoihinsa ja niin kori meni kupperiskeikkaa. Kerättiin huolellisesti kaikki mustikat pihanurmelta takaisin koriin ja kuivatiin harmin kyyneleet poskelta. Mustikkamaitoakin tehtiin.

En raaskinut litrastani pakastaa. Mummon mustikkapiirakka tuli mieleen. Mummo aina teki mustikkapiirakan pullataikinakuoreen. Jääkaapista löytyi elossa oleva hiiva. Netistä löytyi nopeasti ohje.

Vähän vaniljan makua lisäsin sekottamalla vaniljajugurttia ja yhden kananmunan. Liruttelin raidoiksi päälle.

Kun sain piirakkataikinan tehtyä niin tytöt kärttivät, että heidän pitäs saada oma taikina. Puolikas hiivasta oli vielä jäljellä. Siitä syntyi toinen taikina, jonka yhdessä vanhemman tyttären kanssa jalostimme korvapuusteiksi.

Oli pullantuoksuinen sunnuntai. En saanut paljon neulottua. Aina ei saa.

Today is thursday

Ei maistu ompelu, ei maistu neulominen nyt, kun päivät kuluu pihalla. Mutta herkut maistuu vanhaan malliin ja tänään syntyi raparperipiirakka päiväkahvillle.

Raparperipalaset saivat maustua muscovadosokerissa ja kanelissa taikinan teon ajan.

Leipoessa miun tekee mieli aina vähän säveltää. Tänäänkin tein vähän muutoksia piirakkareseptiin. Kermaviilin lisäksi laitoin piirakan sisukseen aimo annoksen maitorahkaan. Tykkään että täytettä saa olla paljon. Ja rahka on nam. Varsinainen kokeilu oli valkosuklaan murustelu piirakan päälle. Suklaa on Lidlin valkosuklaata, jossa on pieniä mansikkamurusia. Se on aika hyvää, erityisesti mies ja lapset tykkäävät ( ite enemmän ihan tummasta) ja hyvin se sointui raparperin kaveriksi.

Viikonloppuna kävimme vanhempieni mökillä ja sieltä poimin kauniin kimpun luonnon kukkia. Vuosien mittan kun on kukkakimppuja tullut mökille kerättyä, niin ovat tulleet tutuksi kaikki kukkapaikat: vanhasta lehmihaasta löytyvät kullerot, mökkitien varresta puna-ailakit ja Kemppisen pellosta metsäkurjenpolvet. Kimppuun keräsin myös herkän vihreitä poimulehtiä, jotka juuri alkavat kukkia. Metsäkurjenpolvet olivat vielä nuppuisia.

Kullerot kestävät maljakossa pitkään.

Samoin puna-ailakit, jotka juuri nyt ovat täydessä kukassaan.

Mökkirannassa viihtyi tämä tyttösorsa. Sillä oli kaksi sulhasehdokasta, jotka eivät uskaltautuneet rantaan vaan kähisivät kauempana keskenään. Tälle tytölle maistui leivät ja vanha kauranäkkärikin. Ja lapset tietty tykkäsivät kovasti syöttämisestä.

Kävin mökillä kamera kaverina vähän kävelemässä itsekseni kylätietä. Kuvattavaahan löytyi.

Oikeanpuoleinen on ilmeisesti keto-orvokki ja vasemmanpuoleinen metsäorvokki.


Ojakellukka on luonnonkukista yksi suosikkini. Siinä missä kullero loistaa estottoman kullankeltaisena ja muhkeana, tämä kaunokainen hurmaa ujolla vaatimattomuudellaan. Sen herkän roosanväriset terälehdet pilkottavat vain hyvin vienosti tumman viinipunaisten peitelehtien alta.


Suomalainen koivikko on kaunis.



Miun kävelyretket mökillä vievät aina samaan paikkaan, Luostarinmäelle, katsomaan autiotaloa. Lapsuudesta muistan, kun käytiin täällä laskemassa suksilla mäkeä hankiaisten aikaan ja mäkeä ympäröivät kuuset olivat vielä lapsen mittaisia. Autiotalo oli tuolloin vielä pystyssä, kattokin osin ehjä ja kävimmekin lapsena siellä kesäisin leikkimässä veljen kanssa. Se oli jotenkin tosi jännä paikka tuolloin, kaksikerroksinen iso hirsirakennus aavemaisen hiljaa ja yksin isolla mäellä. Silloin pääsi vielä kiipeämään lahoja portaita pitkin toiseen kerrokseen ja kurkistamaan ylhäältä tupaan jonka välikatto oli jo lahonnut pois. Teini-ikäisenä muistan myös kesäisen kävelyretken autiotalolle heinäkuisena hellepäivänä. Oli niin kuuma, että ilma suorastaan väreili. Taloa ympäröivä villiintynyt ruusupensaikko oli täydessä kukassaan. Ilman täytti huumaava tuoksu ja hiljaisuudessa kuului vain mehiläisten haltioitunut surina ruusupehkojen yllä. Muistan sen kuin kaukaisen unen.

Talosta on vain hiukan hirsiseinää jäljellä. Se on jotenkin niin surullinen maatuessaan hiljaa kuusikon keskellä. Rusopajuangervopensaikot ovat vallanneet elintilan ruusupehkoilta.


Tästä ikkunasta on joku joskus katsellut ympärillä levittyvää maisemaa. Avannut kesällä ikkunahaan ja antanut raikkaan kesäilman tulvahtaa pirttiin.

Turquoise is my colour

Turkoosi on minun väri. Se on ollut kestosuosikkini läpi vuosien. Muuten olen huomannut, että minulla on värikausia. Aika pitkään olin maanläheisten ja pastellivärien vankka suosija mutta nyt on vaatekaappiini alkanut hiipimään kirkkaita värejä. Vihreää, jopa oranssia ja punaista. Ja kaiken huippuna ostin tulevaa matkaa varten uuden keltaisen huivin viime viikolla valkoista kevättrenssiä piristämään. Turkoosi vaan on viehättänyt aina. Jopa niin että olen sitä keräillyt lasin muodossa. Kuvassa on aarteeni, kaunis kerrosvati, jonka olen ostanut antiikkimessuilta joku vuosi sitten. Malli on Oiva Toikan suunnittelema Kastehelmi.

Mutta mikäs se tässä alla on. No se on aito vintage-hame 60-luvun loppupuolelta. Äitini on sen ommellut aikanaan itselleen ja minä olen sen sitten ottanut uusiokäyttöön. Tykkään printistä tosi paljon. Kovasta pidosta ja pesusta huolimatta se on säilyttänyt värit todella hyvin.


Hameen kanssa tykkään käyttää näitä paksupohjaisia sandaaleja, jotka löysin seitsemisen vuotta sitten jenkeistä. Kengät on todella hyvät kävellä, vaikka näyttävätkin aika massiivisilta palikoilta.


Kuuskytluvun lopussa minä olin pieni nukeilla leikkivä tyllerö ja äti ompeli minun nukelleni hamekankaa jämistä tämän tyylikkään housupuvun. Puku on siis oikeesti yli 40 vuotta vanha!


Jotta puku pääsisi oikein oikeuksiinsa, lainasin äitini nukkekokoelmista puvulle mannekiinin. Puku on alunperin tehty juuri tällaiselle nukelle. Minun nukkeni on nimeltään Mirja ja hän on vielä olemassa. Mirja vaan ei tee enää mannekeerausta, koska hänen hiuksensa ovat aika huonossa kunnossa. Minun Mirja sekä häntä tuuraava mannekiini ovat suomalaisia
Dollytex-tehtaan nukkeja, joita on valmistettu Vihdissä 50 - 70 luvuilla.


Ja tässä Mirja esittelee vintage-housupukua keväisellä terassilla. Housupuvun väri korostaa mannekiinin sinisten silminen kaunista sävyä.


Tähän loppuun vielä muutama otos turkoositeemaan. Tämän väriseen lasiin olen todella heikkona. Lähiaikoina en ole tosin kovin paljon tehnyt hankintoja. Syynä on hintojen nousu ja se ettei kaappeihin enää mitään mahdu :( Vasemmanpuoleinen kynttilänjalka on vanhaa Nuutajärveä.

Nämä rypelöpintaiset ovat Saara Hopean suunnittelemia.

My first pair of socks

Oli kauhia hinku aloittaa sukka uudesta langasta. Ja niin otin varaslähdön ennekuin ehdin saada edellisen Lyyra-parin valmiiksi. Tämä Trekking osoittautuikin todella addiktoivaksi langaksi. Aloitin neulomaan lankaa kerän keskeltä ja sen vuoksi en nähnyt etukäteen missä järjestyksessä värit kerän sisuksista purkautuvat. Tämä aiheutti sen, että meinasi jäädä eilen lounas tekemättä, kun neuloin ihan simona tyyliin, pakko neuloa vielä yksi raita...

Ensimmäinen sukkaparini näyttää nyt sitten tältä. Raitasukan päättely pitää vielä tehdä uusiksi, kun resori pikkusen kiristää. Mutta muuten olen kyllä tosi iloinen, että olen opetellut uudelleen sukan tekemisen taidon.


Sunnuntai aamu oli harmaa ja vetinen ja touhukkaan lauantain jälkeen lymyiltiinkin aamupäivä sisällä. Lounaa jälkeen innostuin leipomaan kakun, kun jääkaappiin oli kertynyt joukko rahka-, kerma- ja jugurttijämiä, jotka olivat menossa vanhaksi. Meillä ei lapset oikein innostu perinteisestä täytekakusta, joten olen siirtynyt leipomaan tällaisia hyytelökakkuja. Ne on lisäksi mielestäni mukavan simppeitä tehdä. Vaihtelen perusreseptiä aina sen mukaan mitä kaapista löytyy. Minun perusreseptissä on pohjassa noin 300 g keksejä ja 100 g margariinia. Välikerroksessa on yhteensä 8 dl "nestettä", joka on sekoitus kermaa, rahkaa ja jogurttia + sokeria maun mukaan ( ~ 1 dl). Ja sen hyytelöimiseen 8 liivatelehteä, jotka liuotan tilkkaan sitruunamehua. Päällikerros on sekoitus pakastemarjoja, tällä kertaa mansikoita, vadelmia ja puolukoita ja hyytelöimiseen 2 liivatetta. Tämä kakku maistui lapsillekin!


Ja kyllähän se maistui minullekin : )

Dishes for everyday use

Varoitus! Tässä jutussa ei ole mitään neulomiseen tai ompeluksiin liittyvää, vaan juttua pukkaa niinkin hömpästä aiheesta kun meidän perheen arkiastiastosta. Oon aika heikkona astioihin ja niitä tuppaa sitten kertymään myöskin.

Meillä on ollut jo yli kymmenen vuotta arkiastiastona käytössä Helinä Tilkin Kassid eli Kissat. Vuosien saatossa olen kantanut Tallinnasta jos yhdenkin täydennyskuorman astiastoon. Näihin ihaniin kissakuvioihin ihastuin heti ensi näkemältä, kun kissoista muutenkin hirmusti tykkään. Koska tuotetietojen mukaan astioiden luvattiin kestävän konetiskausta ajattelin, että tuossapa just meille sopiva astiasto ilahduttamaan arkea. Ainakaan kissaihminen ei voi tulla kun hyvälle tuulelle näitä astioita katsoessa.

Ylläoleva lautanen on hankintoja tuoreemmasta päästä ja siinä näkyvät kaikki astioissa seikkailevat kuusi erilaista kissahahmoa maukkaissa väreissään.

Mutta pettymys onkin ollut sitten suuri, kun on ilmennyt vuosien saatossa, että astioiden kuviointi ei olekaan kestänyt konepesua. Kaikista vanhimmista ja käytetyimmistä astioista on kissakuviot kuluneet lähes täysin pois : (


Pidemmän aikaa olen miettinyt, että pitäisi löytää sopiva serviisi korvaamaan kulahtaneet Kissat. Ja pallotellut ajatusta, ostaako ihan halpis-astiasto, jolloin on tietty vaikeampi löytää myöskin silmää miellyttävä malli, vai satsatako johonkin laadukkaampaan serviisiin, jolloin se tietäisi melko suurta lovea lompakkoon. Niin sitten harmittaisi ainakin ihan vietävästi, kun joku kuppi menisi rikki. Ja sitähän sattuu lapsiperheessä suht tasaseen tahtiin. Ja millanen malli sitten olisi mieluisa, kun aika monikin tyyli miellyttää.

Eilen sitten paikallisessa marketissa napsahti. Oli iso pöydällinen astioita ja kyltti "Kaikki osat euron kappale". Että eurolla. Ei hassumman näkösiä, ajattelin. Ja siinä sitten ähkäsin ja mielikuvittelin miten astiat passais meitin keittöön. Soitin miehellekin, niiku se mitään muuta osais sanoa kun, että osta pois vaan jos siltä tuntuu. Noh, niiku näkyy ni kaupat tuli tehtyä. Ostin 34 €:lla kymmenen ruokalautasta, kymmenen kahvikuppiparia, kymmenen leipälautasta ja neljä teemukia. Vielä tänäänkin olen ollut tyytyväinen : ) Tällä hinnalla ei ainakaan harmita niin paljon, jos astioita menee rikki.

Eihän nää yhtä pirtsakoita ole kun vanhat Kissat, mutta niikun kerroin tykkään monelaisesta tyylistä ja tällänen rauhallinen ja suht pelkistettykin tyyli miellyttää. Et tykkään tykkään!


Minua miellyttää myös romanttisempi tyyli ja siksi olenkin paremmaksi serviisiksi pikkuhiljalleen kerännyt tarjouksista metsästellen Villeroy Boch'n Alt Luxemburg'ia.
Sitten on vielä yks astiasto, joka on pakko mainita, koska olen ihaillut sitä jo vuosia. Ja aina haaveillut, että jos vaikka joskus alan sitä keräämään. Vaikka sillä verukkeella (niinkun miehelle joskus höpötän), että on sitten antaa lapsille perinnöksi. Ja tämä iiihana astiasto on Royal Copenhagenin Blå Måsen. Näen itseni vanhana harmaahapsisena mummona juomassa lokkikupista päiväkahveeta baakelsin kera ...