sunnuntai 25. joulukuuta 2011
Joulun aikaan
Eilisen hyörinän ja pyörinän, ruokien valmistelun, kattamisen, koristamisen, syömisen, pukkeilun ja lopulta raivaamisen jälkeen on tänään ollut vihdoin aikaa vain olla. Luonto sai kun saikin lumipeitteen jouluaattona ja kun aurinkokin yritti tänään kurkistella niin käytiin vähän ulkoilemassa. Saipahan taas ruokahalun uudelleen heräämään ja ruuanpäälliskahvien ja kakkupalan jälkeen on voinut rauhassa vaan myysäillä, pelata yhdessä lautapelejä, katsoa tellua neuloen ja vaan loikoilla ja selailla lahjakirjoja. Ei hassumpaa. Rentoa ja Rauhaisaa Joulun Aikaa.
maanantai 12. joulukuuta 2011
Pimpelipom
Mie taisin hurahtaa näihin. Näitä joulupalleroita on hirmu kiva neuloa. Kolme on nyt valmiina.
Tanhupallo, lintupallo ja lumikukkapallo (ei kuvaa).
Lintupallon kuvio on otettu kirjastosta "kesto"lainaamastani kirjasta (öh, se on miulla lainassa aina nii kauan, kunnes se on pakko viedä takasin). Kirja on Kirjokintaita ja -myssyjä (Eva Maria Leszner).
Tämän tanhupalloksi nimeämäni julekuler'in kuvio on otettu töllöstä. Katsoin taannoin jotain norjalaista luonto-ohjelmaa ja luontoimmeisellä oli kirjoneulepipo, jossa toistui kuviona tuo tanhuava pari. Äkkiä kapula kouraan ja nauhotus digipoksiin päälle ja siitä sitten pysäytyskuvasta raapustelin mallin ruutupaprulle talteen.
Miulla ei ole sitä virallista julekuler kirjaa, joten olen neuloskellut näitä vähän omasta päästä. Yritän tehdä suht samankokosia ja saada siten kuvion mätsäämään suunnilleen samaan silmukkamäärään.
Käytin kuvioihin luonnonvalkoista teeteen alpakkaa ja punainen on omasta varastosta löytynyttä nimetöntä, pehmeää ja suht löyhäkierteistä villalankaa. Puikot on 3mm:n bambusukkikset.
Mie tein näin: Luo 12 silmukkaa (jätä sen pituinen häntä, että saat sillä lopuksi pääteltyä täyttöaukon.
1. kerros: Jaa neljälle puikolle (Varo ettei puikot puttoo) ja lisää ensimmäisellä kierroksella joka puikolla yksi silmukka neulomalla puikon keskimmäinen silmukka oikein etu- sekä takareunasta = 16 s.
2. kerros: 1o, neulo 2. silmukka oikein etu- ja takareunasta, neulo 3. silmukka oikein etu- ja takareunasta, 1o. Toista kaikilla puikoilla = 24 s
3. kerros: neulo oikein.
4. kerros: 1o , neulo 2. silmukka oikein etu- ja takareunasta, neulo oikein kunnes puikolla jäljellä 2 silmukkaa, neulo puikon toiseksi viimeinen silmukka oikein etu- ja takareunasta, 1o. Toista muilla puikolla = 32s
5. kerros: neulo oikein.
Toista kerroksia 4 ja 5 kunnes sinulla on kuvioon tarvittava määrä silmukoita. Tässä tapauksessa neuloin kunnes silmukoita oli yhteensä 64. Ensimmäisellä kirjoneulekierroksella lisäsin vielä tasaisesti 5 silmukka = 69 s. Kuviossa toistuu 23 s.
Kavennukset tein kuten levennyksetkin joka toisella kerroksella aina puikon lopussa ja alussa niin, että joka toisella kierroksella kaventuu 8 s.
1. kavennuskerros: 1o, siirrä seuraava silmukka oikealle puikolle neule kolmas silmukka oikein ja vedä oikella puikolla oleva silmukka äsken neulotun silmukan yli = ylivetokavennus. Neulo oikein kunnes kaksi silmukka jäljellä ja neulo kaksi viimeistä silmukka oikein yhteen. Kavenna samoin kaikilla puikolla. Jatka kavennuksia joka toisella kerroksella kunnes jäljellä on 3 s joka puikolla.
Päättele niin että neulo ensin ensimmäinen silmukka ja vedä kaikki loput silmukat tuon ensimmäisen neulotun yli. Vedä silmukka pidemmäksi ja kiristä samalla niin että saat kolme lankaa (yksi iso silmukka ja yksi langanpää), jotka ovat sen pituisia, että saat niistä letittämällä ripustuslenkin. Katkaise langanpäät samanpituiseksi, letitä ja päättele lenkin toinen pää napakasti lopetuskohtaan.
Täytä pallo alapäästä ja päättele aukko kiinni.
Oikein kun innostuu niin alkaa nähdä jo "märkiä" unia joulukuusesta, jonka kaikki koristeet olis neulottuja. Miun on kyllä pakko kiinnostua vaihteeksi ompelemisesta tai muuten tytöt joutuu lähtemään joulujuhlaan ilman hameita : /
Mukavaa joulunodotusta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
