keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Smart accessories
































Pipoilu on ollut minulle aina vaikeaa. Olen oikea pipokiukuttelija. Inhoan tiukkoja pipokypäriä, käytän sellaisia vain lenkillä käydessäni. Inhoan myös pipoja, jotka jäävät hölmösti silmälasin sankojen päälle kanittamaan, jos pipon vetää otsalle. Useimmat pipot eivät pysy napakasti paikoillaan niskasta vaan nousevat hiusten mukana ja  lopulta tonottavat hassusti päälaella.

Pipojen neulominen on aina ollut hermoja raastavaa hommaa. Liikaa silmukoita, liian vähän silmukoita, väärä malli, väärä lanka, kavennukset liian aikaisin tai liian myöhään, sovitusta, säätämistä, purkamista, ähinää...Yhtään pipoa en tähän mennessä ole onnistunut neulomaan niin, että olisi tullut kerralla valmista.


Tänä syksynä olen perehtynyt pipon anatomiaan ravelryssä. Käynyt läpi muiden toteuttamia toinen  toistaan kivempia malleja ja lukenut tekijöiden kommentteja ja vinkkejä. Ja lopulta päätin neuloa sen pipon.

Ravelryssa erityisesti ihastusta heräti tämä larisan versio (ravelry-linkki) Brambles-baskerista. Erityisesti tykkään tuosta resoriosuuteen tehdystä modauksesta, jonka ansiosta palmikot jatkuvat suoraan resorista. Langaksi valitsin Sandnesin Smart'tia, jonka okran sävystä tykkään kovasti. Lanka on taattua norgelaista laatukamaa, josta neuloja ja puikot tykkää. Lisäsin valmiin pipon huuhteluveteen hiustenhoitoainetta ja viritin kuivumaan ilmapallon päälle. En halunnut palmikko-osasta liian leveää, joten otin pallon pois ennenkuin pipo oli täysin kuiva.

































Pattern: Brambles Beret by Amanda Muscha, Knitty, Deep Fall 2010
Yarn: Sandnes Garn Smart, colour 2025, 100 % wool, 85 g
Needles: 3.5 mm and 4.0 mm

My mods: CO 52 sts -> deal to 4 dpns -> 1. row (RS) : knit every stich from front and back -> 104 sts. Start ribbing.























Pipon kaveriksi neuloin vielä tämän kaulakiepin vai mikälien. Hertsyykkeri, mikä tän lenkiksi neulottavan kaulahuivin virallinen nimi on?

Ohjeena pohjalla on ravelryssa todella suosittu Wurm-pipo. (ravelry linkki) ja erityisesti tämä kaulaan ripustettava versio.

Smartin kaverina käytin varastonperältä löytynyttä villalankaa, joka on sävyltään aavistuksen puhtaampi keltainen.Nurjat kerrokset neuloin smartilla ja oikeat toisella keltaisella, joka tuntuu aavituksen pehmeämmältä ihoa vasten. Mukavaa aivotonta telkkarineuletta. Jälkifiilis: onnistunut ja käyttökelpoinen kaulake.

Pattern: Wurm by katushika (ravelry-linkki)
Yarn: Sandnes Garn Smart, 100 % and some yellow wool from own storage
Needles: 4.0 mm

Tykkään tästä piposta. Se on oikean muotoinen, kokoinen ja värinen ja tykkään sen palmikkomallista hurjasti. Sen uumeniin voi tarvittaessa piilottaa käteväsi koko hiuspehkon. Niin ja, neuloin sen kerralla valmiiksi, kertaakaan ei tarvinnut purkaa. Hurraa! Voisin neuloa toisenkin. Tupsua vielä harkitsen.

...................................................................

Kylläpä lämmitti mieltä edellisen jutun kommentit. Neljän blogivuoden aikana on kertynyt monia mukavia blogituttavuuksia. Mutta ne muutamat ihanat sieltä alkuajoilta ovat kestäneet mukana uskollisesti ja heti valmiina laittamaan kehuja ja kiitosta kommenttilootaan, kun pitkän poissaolon jälkeen taas yritän blogailla järjestelmällisemmin.Huikeeta. Kiitos!

Ja vielä, tadaa, saanko esitellä blogikissa Nöpön. Kuten ehkä olette huomanneet, väkersin itte Nöpön kuvasta tollasen Tervetuloa-kyltin. Kerroin Nöpölle, että se on nyt sitten virallisesti blogikissa ja Nöpö suhtautui heti uuteen tehtävään innolla.  Kun viimeksi muokkasin blogia läppäri sylkyssä niin Nöpö hyppäsi heti oitis avustamaan. Ja Nöpöhän on myös facessa.



sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Leaving



Tämän talven lumia vielä odotellessa muistelenkin viime talvea. Ja siitä kun pakitetaan vielä puoli vuotta taaksepäin niin päästään siihen, kun pitkän vatvomisen tuloksena neulojan käsi käpäji Karnaluksin lankahyllyssä ja poimi sieltä pussillisen ihanan pehmeitä lankapalleroita ostoskoriin. Puolen vuoden lempeän kotisäilömisen aikana hän silitteli ja nuuhki keräsiä aika-ajoin ja haahuili satunnaisesti ravelryssa katsellen mallia oikeaa.


Hiljalleen kerät kypsyivät neulottaviksi ja neuloja kävi rauhattomaksi. Oikean mallin etsimiseen tuli uutta kiihkeyttä. Kun neuloja näki ensi kerran Leaving'in, hän tajusi heti, että nyt löytyi malli jossa on luonnetta. Sen kauniisti kaartuvat kuviot toistuvat hienostuneesti miehustassa, selässä ja hihoissa. Mallin ostaminen Twist Collective'n kaupasta kävi helposti ja vaivattomasti.


Neulominen oli  neulojalle puhdas nautinto. Alpakan ja silkin suloinen liitto hiveli sormia ja lanka suorastaan lensi puilkoilla. Hyvin kirjoitetun ohjeen mukaan oli vaivatonta ja rentouttavaa neuloa. Kymmenen päivän kiihkeän neulomisen jälkeen neuloja pääsi viimeistelyvaiheeseen. Ommeltavaa oli onneksi vain hihojen kiinnittäminen paikoilleen. Vielä nappilistojen ja pääntien neulominen ja takki oli valmis.


Pattern: Leaving from Anne Hanson (ravelry) (twist collective winter 2010)
Yarn: Austermann Alpaca Silk, color 16 azur, 80 % alpaca  20 % silk, 435 g
Needles: 3.0 mm for ribbing, 3,5 mm for body and sleeves.
Gauge: 20 stst /10 cm with 3.5 mm needles.

Neuloja oli tyytyväinen lopputulokseen, takki oli sopiva, istuva, mukava ja lämmin. Neuloja on pitänyt takkia paljon. Neuloja on edelleen tyytyväinen lopputulokseen. Jos hän viitsisi niin tekisi nappilistat uusiksi, koska ribbineule  vetää vähän liiaksi kasaan.



Neuleen kanssa hän on käyttänyt paljon tätä tunikaa, joka valmistui samoihin aikoihin. Satiini löytyi Eurokankaan palalaarista. Kaava on Suuri Käsityö -lehdestä 10/2010 malli  3 , jota hiukan modailin. Kaularuusuke on jätetty pois ja kapean etuhalkion sijaan on leikattu kunnon  kurkistuaukko ; ) Pääntie ja halkio on huolitelu alavaralla ja  somisteena on vielä nappi. Hihat on leikattu n.3/4 mittaan. Helmakaitaleessa on nappikiinnitys sivussa, jolla ympäryksen voi säätää lanteelle sopivaksi.

........................................

Kävin viime viikolla kaikki kahden viimeisen vuoden valokuvat läpi ja poimin  kaikki valmistuneista töistä löytyvät julkaisukelpoiset (hirn) kuvat omiin kansioihin ja lisäsin linkit tuohon Galleria-luetteloon. Siksi, että tulisi johonkin dokumentoitua valmistuneet neuleet ja ompelukset ja saisin lisäintoa laittaa blogiani pikkuhiljalleen ajan tasalle. Joitakin valmistuneita on jäänyt kuvaamatta ja joistain (tai no, kaikista) voisi ottaa parempia kuvia. Kaikki neuleita ja ompeluksia en varmaan enää takautuvasti postaa. Ihan joitakin vaan fiilispohjalta. Rennolla ranneotteella vaan tästä eteenkinpäin. Kiva jos olet viihtynyt seurassani.