I'm trying to crochet like Jane Brocket

Aika moni seuraamani bloggaaja on hehkutellut syksyn ihanuutta ja tunnustautunut syksyihmiseksi. Minä en ole syksyihminen. Joo, onhan ne syksyn värit kauniita ja syksyllä voi sienestää ja vaikka mitä. Totuus on että syksy pahenee vanhetessaan ja on aivan ylimitoitettu. Itse olen vieläpä syntynyt syksyn synkimpään aikaan.

Minä rakastan alkukesää, sen kuulasta valoa ja koivunlehtien heleää vihreää. Kasvun kiirettä luonnossa, lintujen taukoamatonta konserttia ja yöttömiä öitä. Kesän odotukseni alkaa jo talvella, helmi-maaliskuussa, joka on toinen lempivuodenaikani. Kun vielä on lunta maassa ja aamulla ritisevän rapeita pakkasia, mutta päivä päivältä aurinko kiipeää korkeammalle näyttäen mahtinsa. Paistaa niin että silmiä viiltää. Voi kävellä järven jäällä ja kuulla vain lumen narskeen kenkien alla ja tuulen huminan.

Syksyn aiheuttamaa alakuloa vastaan on taisteltava. Otin värit avuksi. Kävin poimimassa pärekorillisen pieniä lankakeriä äitini varastoista. Valitsin kauniita heleitä värejä. Kaikki on jämä- tai kirpparilankoja, joten ihan hirveesti ei ollut mahdollisuutta sävytellä. Otin mitä tarjolla oli.

Näitä sitten aloin virkkaamaan. Idea näihin on totaalisen matkittu Jane Brocketilta hänen ihanasta yarstorm-blogista. Tunnustan. Onkohan tämä iso rikos? Keksin silmukoinnit omasta päästä ja yritin vaan saada samannäköistä jälkeä aikaiseksi kuin Jane, jonka töitä ja värejä kovasti ihailen.

I have taken this idea from Jane Brocket's yarstorm-blog. If she ever sees this, I hope she won't mind.

Suurin osa langoista on villaa, mutta varmaan sekaan pääsee jonkun värin mukana luikahtamaan vähän akryyliä tai muuta muovia. Yritin vain löytää suurinpiirtein saman paksuisia lankoja.

Reunoihin olen käyttänyt valkoista Novitan Nallea. Se on ostettu sekundana Korian tehtaanmyymälästä.

Yritän olla värien suhteen mahdollisimman estoton. Virkkaan antaa-mennä-vaan periaatteella, valitsen ihan vaan intuition perusteella seuraavan kerän ja yritän välttää värien mallaamista.

Kukkaneliöiden virkkaaminen on todella rentouttavaa. Ei tarvitse seurata ohjetta, mittailla mittanauhalla, vahtia kavennuksia tai levennyksiä. Aamulla on ihana virkata yksi neliö heti herättyä. Että näkee millä värillä uusi päivä alkaa.

Olen huomannut, että joinakin päivinä syntyy enemmän punasävyisiä ja joskus taas käsi nappaa herkemmin vihreitä sävyjä.

Ihailen kovin ihmisiä joilla on varma tyyli ja selkeä värimaailma. Joissakin seuraamissani blogeissa olen jo tottunut odottamaan tietyn värisiä töitä.

Minulla lempivärit vaihtelevat laidasta laitaan. Yhtenä päivänä voin todeta, että pidän pehmeistä ja murretuista väreistä. Seuraavana päivänä voisinkin valita turkoosia, oranssia ja kirkkaan keltaista. Tai sitten huurteisia pastelleja. Mustasta en tykkää. Jos se sitten on väri. Mustaa minulla on yllä vain asusteina ja hautajaisissa. Ja erityinen inhokki on punaisen ja mustan yhdistelmä.

Jos näistä vaikka peitto joskus syntyisi. Eipä kiirettä. Syksy on pitkä...

Ajattelin että voisin kuvata ulkovalossa tänään jotain meneillä olevaa kästyötä. Ja kakat. Ihan kun härnätäkseen aurinko vilkahti pilvestä 30 sekunniksi ja ny on taas harmaata, vaihteeks. Alkoi satamaankin.

Edellisessä postauksesssa herkesin hehkuttamaan kierrätyksen puolesta ja innostuin aiheesta niin paljon, että mainostelin olevani mukana "garderoobi kierrättäen"- projektissa. Tai ainaskin yritän viljellä aatetta enemmän oman ja lastenkin garderoobin uusimisessa. Tosin murkkuikää lähestyvän poikani vaatekaapin taidan jättää projektin ulkopuolelle. On niin tiukka pukeutumiskoodi tuossa iässä. Mieheni pukeutumista en myöskään ala kauheesti muuttamaan.

Hurskaasti vielä ajattelin, että yritän hillitä uusien lankojen hamstraamista ja keskittyä neulomaan varastossa olevista. Ja voisin hyödyntää äitinikin lankavarastoja. Hänen kierrätysmatskuista on nytkin virkkausjuttu tekeillä.


Mut ihminen on heikko, ainakin tämä ihminen. Ei menny kun tunti siitä kierrätysaiheisesta postauksesta, kun saunan lauteilla miehelleni tunnustin, että pikkasen vaivaa, kun sinne loppuunmyyntikauppaan jäi vielä sitä yhtä sinistä alpakkaa. Voisin sliparin sijaan tehdäkin neuletakin (eihän niitä vaatekaapissa vielä ole montaakaan kymmentä) ja käydä hakemassa sitä lankaa lisää. Ja samalla voisin ehkä ostaa ne mustatkin alpakat pois, niistä vois saada kivoja joululahjoja. Mitäpäs se mies siihen, sano että eikun vaan. Ei edes yrittänyt muistutella lankavaraston jo ennestään mittavasta koosta. Huomannu, että eipä toinna.

Vielä en sinne lankakauppaan mennyt, mut voiphan tuo olla että heikkona hetkenä meen. Mut viime viikolla onnistuin käymään lähikaupungissa ilman poikkeamista Eurokankaaseen. Se on jo aika hyvä saavutus. Jatkan siis tasapainoilemista retkahduksien rajamailla.

Vaikka neulomisen uudelleen löytäminen onkin ollut aika hurjaa - mietin neuleita nukkumaan käydessäkin - ja vietellyt minut totaalisesti, olen kovin kovin iloinen, että niin kävi. En ymmärrä enää miten voisin iltaisin istua telkkarin ääressä ilman neuletta. Ja tämä netti sitten, kuinka neuloja voisi tulla ilman sitä toimeen, kun on makuun päässyt.


En enää muista kovin hyvin minkä ikäisenä opin neulomaan (alakoululaisena varmaan) mutta muistan, että se ei ollut ihan helppoa. Olenhan vasenkätinen ja opettelin neulomaan oikeakätisesti. Virkkaamisessa samoin. Kiihkeimmät neulomisvuodet olivat yläaste- ja lukioikäisenä. Neuloin kokeisiin lukiessakin. Siihen aikaan meille tuli Eeva-neule- ja Käsityökerholehdet. Taannoin pläräsin vanhat Eevaneuleet läpi. Voi miten ne mallit tuntuivat vieläkin tutuilta. Joistakin lehdistä olin neulonut jopa viisikin mallia.

Huippukokemus oli päästä äidin kanssa Helsinkiin lankaostoksille. Junamatkan jälkeen ajettiin linjurilla Lauttasaareen Novitan tehtaanmyymälään. Siellä oli isoja laareja täynnä lankapussukoita. Sieltä teki usein ihania löytöjä. Ei mitään seiskaveikkaa vaan monesti jotain ulkomaan erikoisuuksia. Aika jännä sinällään, et siellä oli sellaisia lankoja myynnissä joita ei kuitenkaan löytynyt Novitan omista valikoimista.

Meni muisteloks tällä kertaa nää jutut. Oon tuossa seurannu että laskuri napsutteleee jo lähellä kymmentätuhatta. Pitäskö keksiä sen kunniaksi jotain. Arvontaa vai mitä? Hm hm, mietiskelen vielä.

Olen saanut tunnustuksenkin hiljattain. Kaisa on myöntänyt minulle sellaisen. Kiitos Kaisa. Iloinen yllätys.



Kultaisen kortin voi välittää eteenpäin seuraavien sääntöjen mukaan:

1. Tunnustuksen voi antaa viidelle henkilölle,
2. ...joista neljä seuraa blogiasi.
3. Yhden täytyy olla uusi blogissasi ja asua eri paikassa.
4. Linkitä siihen blogiin, josta sait tämän tunnustuksen.

Tällä kertaa taidan jättää nimeämättä ketään henkilökohtaisesti. Mieluiten jakaisin tunnustuksen sellaisille bloggaajille, jotka vasta vasta hiljattain ovat pistaneet oman käsityöaiheisen blogin alulle. (En toki itsekään mikään konkari ole) Minusta on vaan kiva, että meitä on monta ja mukaan mahtuu lisää.

Flower tunic and raspberry red cardigan

Tänään innostuin pitkästä aikaa ompelemaan. Innoitusta antoi tyttärelle neulomani neuletakin valmistuminen. Jo neuletakkia aloitellessa mietin, että sen kaveriksi voisin ommella tunikamallisen puseron. Kankaita kävin hamstraamassa äitini varastoista. Tarjolla olleista valkkasin sitten tämän pikkukukallisen kankaan. Kangas on kirpparitavaraa ja ihanan pehmoiseksi "kulunutta". Paloista päätellen se on voinut olla joskus hame. Äitini on harrastanut kierrätyskelpoisten kankaiden keräilyä jo pitkään ja hän on nähnyt myös niin paljon vaivaa, että on ratkonut vaatteet paloiksi, pessyt ja silittänyt kankaat ja vielä lajtellut väreittäin.

Olen hiukkasen innostunut mielityn blogista löytämästäni "garderoobi kierrättäen" -projektista. Ajatus viehättää ja mietin, että voisin ainakin pyrkiä suosimaan kierrätystä entistä enemmän garderoobin uusimisessa. Ja lisäksi yrittää tehdä vaatteita jo varastossa olevista kankaista. Samaa koskee tietty neulomista.

En yleensä tykkää sellasesta tiukkapiposesta asenteesta missään vaan mielestäni kaikkiin aatteisiin voi suhtautua myös kohtuudella. Niikun vaikka siinä, että olemme pikkuhiljaa vähentäneet punaisen lihan käyttöä ja lisänneet kasviksia ja kalaa meidän perheen ruokavalioon. No mut nyt olen julkisesti luvannut suosia garderobi kierrättäen -projektia ja aika näyttää kuinka hyvin siihen pystyn.


No joo, alkaa jutut taas rönsyilemään. Niin, tästä tunikasta piti kirjottaa. Ihan valmista kaava ei ollut tarjolla, joten muokkasin vähän yhtä mekonkaavaa tunikan suuntaan. Koristeeksi löytynyt pitsikin on kierrätystavaraa sekä kaula-aukon ja hihansuiden kanttaukseen käytetty pikkukukallinen kangas. Samoin napit.

Puserossa on takana kolme nappia.
Neuletakki valmistui jo ennen edellisen postauksen tweedneuletakkia. Kappaleetkin oli jo ommeltu yhteen mutta sitten homma tyssäs siihen. Osasyynä tähän on uusi virkkaushommeli johon olen jäänyt vähän koukkuun.

Eilen illalla vihdoin sain neulottua kaula-aukon resorin. Aamulla ompelin vielä napit (kierrätyskamaa huom!) ja nyt se on valmis.

Malli: ideoitu yhdistelemällä Moda 3/2008 kahta eri mallia: 29 ja 30.

Lanka: Zitron Polo, 60 % puuvilla, 40% akryyli, väri 16, kulutus 180 g.

Puikot: 4 mm

Mallin 29 helmassa yhdistyy palmikko ja nyppyraita. Koska edellisessä neuleessa tein jo nyppyjä niin ajattelin sen jo riittävän. Helman mallineuleen otin Favorite Socks -kirjasta: Malli Meida's socks. 3/4 pituisen hihan mallin otin mallista 30.

Lanka on ihan mukavan oloista neulottavaa. Nelosen puikoilla pieni neule valmistui nopeasti.

Nyt pitäisi kiireen vilkkaan neuloa toinen neuletakki samasta langasta. Kuopus jo pahoitti mielensä tästä isosiskon uudesta asukokonaisuudesta. Isosisko lisäksi ilmoitti, että haluaisi mielummin lyhythihaisen tunikan neuletakin kaveriksi. Kiitos ja anteeks ja eiku hommiin. No ompelin sitten perään lyhythihaisen tunikan (siitä ei ole vielä kuvia). Ja ehdotin että kuopus voisi sitten vaikka saada sen pitkähihaisen tunikan. Kun toinen tunika sitten oli valmis niin kuopus suuttui vielä enemmän, kun se hänenkin tunika pitäisi nyt sitten olla lyhythihainen. Kieltäydyin kuitenkin saksimasta valmiin pitkähihaisen tunikan hihoja lyhyemmiksi : )

Tytär on lopputulokseen tyytyväinen. (Kunhan se on punaista : )

Tweed so sweet

Nykyisin on keskimäärin yksi ilta viikossa sateeton ja se sattui olemaan eilen. Niinpä pyysin miestä kuvaajaksi ja ajettiin rantaan kuvaamaan, koska omalle pihalle ei enää aurinko paistanut. No pilvessä se aurinko sitten pysytteli rannassakin, mutta antoi kuitenkin aika hyvän kuvausvalon.

Tweedneuletakki, jonka tekoprosessia olen kerran ja toisenkin kuvannut, on vihdoin valmis.

Malli: oma suunnitelma

Lankana: Garnstudio's Angora-Tweed, (30% angora, 70% merino), kulutus n. 510 g

Puikot: 4 mm

Nämä langat eivät (poikkeuksellisesti)ehtineet kauaa kaapissa marinoitumaan. Hamstrasin ne heinäkuussa loppuunmyynnistä ja ajatus pidemmästä neuletakista alkoi pian muhimaan päässä. Aika kauan tuhersin suunnittelun kanssa ennen kuin alkoi syntyä mieleistä kuviota. Halusin takista hyvin kevyesti a-linjaisen. Mallin kaavaan otin vanhasta valmisvaatteesta. Hihat on malliltaan aika suorat, kyynärpään jälkeen molempiin reunoihin on lisätty tasavälein 5 silmukkaa. Palmikon malli löytyi vanhasta 90-luvun Burdasta (Miss B, Burda kevät 1991).

Palmikkojen välinen sileäneuleraita muuttuu 2 o 2n joustimeksi rinnan alapuolella. Sama juttu hihassa samalla korkeudella. Lisäksi keskietureunan nyppyrivi muuttuu joustimeksi. Samassa kohdin loin etureunoihin 5 silmukkaa, jotta sain kauluksesta riittävän leveän. Nappilistat on neulottu jälkikäteen poimimalla kaulusta varten luodut silmukat puikoille ja neulomalla helmaan ulottuva helmineulekaitale.

Mallin suunnitteluun olen varmaan saanut vaikutteita monestakin lähteestä. Mitään tiettyä mallia/malleja en kuitenkaan esikuvaksi osaa nimetä. Ehkä voisin kuitenkin mainita tämän kauniin takin innoittajana, vaikka se ei kovin paljon omaani muistutakaan.

Koska lankaa oli riittävästi ja jäi ylikin, niin harkitsin hupun neulomista mutta pitäydyin sitten kuitenkin reiluun kaulukseen, johon ratkaisuun olen kyllä nyt tyytyväinen.


Taskujen sijoittaminen oikealle korkeudelle aiheutti hiukan päänvaivaa, mutta lopulta ne asettuivat aivan kohdilleen. Olen jo testannut taskuja avaimilla ja kännykällä.




Kuten jo aiemmin kirjoittelin, lanka ei ollut ehkä miellyttävintä neulottavaa, vähän tahmean oloista ja karkeahkoa. Angoraisuus tuli esille vasta kun kastelin ja pingotin valmiit kappaleet. Kastelun myötä koko takki muuttui pehmeämmäksi. Lankaa kului vain reilu 500 g ja sen myötä lopputulos on mukavan kevyt.

Nappikauppaan marssiessa mielessä oli ajatus tumman puun värisistä napeista. Mutta nämä aikasen tismalleen lankaan sointuvat napit veivät kuitenkin voiton.

Syksyiset ilmat ovat jo olleet otolliset tälle neuleelle ja ennusteen mukaan tämä takki ei jouda kaapissa muhimaan. Olenkin jo ottanut tämän täysillä käyttöön ja todennut sen toimivan kivasti pyöräillessäkin.

Eager for knitting

Vähän myöhässä haluan vielä kiittää kaikkia Shetland Trianglea kommentoineita. Tuli niin niin hyvä mieli. Etenkin kun ajattelin, että Shetland Triange on jo aika moneen kertaan nähty malli täällä blogilandiassa. Että josko se nyt enää kummoisiin kommentteihin kirvoittaa. Käsitöitä on ihana tehdä mutta se, että täällä blogilandiassa pääsee jakamaan tekemisen riemua, tekee tästä harrastamisesta (vaiko elämäntavasta?) monin verroin antoisampaa. Kiitos siis vielä kerran aivan ihanista kommenteista!


Tämä vaivihkaa ja aivan ennen aikojaan syksyksi kääntynyt kesä on innostanut minut neulomaan aivan hinkuna. Olen neulonut tweedtakkia välillä aivan maanisella vaihteella ja täysin kotitöiden ja vähän muunkin kustannuksella. Osittain syynä tähän on ollut epävarmuus suunnittelemastani mallista. "Tästä tulee mörvelö, varmasti tulee" on aina välillä heikkona hetkenä alkanut soimaan päässä. Tai vaikka "Voi sinua tyhmää, menit sinne blogiinkin jo esittelemään tätä, vaikka joudut purkamaan koko tekeleen." Tämän ajatusrallin seurauksena olen sitten neulonut vimmaisesti valmista. Että pääsisin näkemään lopputuloksen mahdollisimman pian.

Tiistai-iltana sain kaikki kappaleet valmiiksi ja ensimmäisenä hihat pingottumaan. Viimeisenä pingotetut etukappaleet irrottelin eilen illalla. Kastelun ja pingotuksen jälkeen alkoi jo vähän tuntua siltä, että ehkä tästä sittenkin tulee jotain. Käppyräiset ja kikkanaiset kappaleet alkoivat näyttää ihan oikeilta villatakin kappaleilta. Angora-tweed lanka tuntui neulottaessa aika pökkelöltä ja karkealtakin (mikä lisäsi mörvelöajatuksia) mutta kastelun jälkeen se muuttui kuin toiseksi langaksi. Sen (30 %) angoran pehmeys aivan kuin heräsi henkiin.


Tänään olen ehtinyt alkaa kappaleiden kasauksen. Tarkoitus on vielä neuloa kaulus ja varmaan sekin pitää vielä kastella ja pingottaa. Kaulus voisi kasvaa jopa hupuksi, koska lankaa on vielä yli 100g jäljellä. En ole vielä päättänyt kumman teen. Niin ja vielä nappilistat ja napit.

Koska sain tämän neulomuksen puikoilta jo tiistaina, niin keskiviikkona oli jo pakko laittaa uusi työ puikoille. Jo keväällä Saksasta tilaamistani

herkulisen punaisista Zitron'in Polo'ista on vihdoin tulossa neuletakki tyttärelle. Siitäkin lisää jatkossa, kera kuvien.

This is awesome...

... say Yankees all the time. Mut kahtokee nyt! Olen päässyt mekkoni kanssa Voque'iin! Aika hillitön suksee.

Ja ei siinä vielä mitään. Kahtokeepas tätä:

Onhan tää hämmentävää, mut oon myös tosi otettu tästä menestyksestä.

Hih hii. Löysin Iinun blogin kautta Kristenin blogiin, jossa on muuten aivan ihania vaatteita. Niikun on myös Iinun blogissa. Kristenin blogista löysin hänen PhotoFunian kokeiluja ja linkin sivulle. Ja kuten hän niin minäkin jäin heti koukkuun. Ihan pakko kokeilla aina uutta juttua. Ainaskin tämä hassuttelu piristi minua tänä harmaana päivänä.

Tweed for autumn

Puikoilla on tweed-takin tekele. Luomisen tuskaa on ollut tämän mallin kanssa. Kolme eri aloitusta tein ennenkun päädyin tähän malliin. Kun ekaks suunnittelin yksinkertaista. Tuli liian yksinkertaista. Sitten erikoista palmikkoa. Tuli liian erikoista. Sitten ribbiä ja palmikkoa. Tuli liian ribbiä.

Lankahan on Garnstudio'n Angora Tweed. Lanka osottautui minulle aika haasteelliseksi. Kun halusin mukaan sileää neuletta, että langan kaunis pinta ja väritys pääsisi esiin. Ja toisaalta myös vähän palmikkoakin, että olisi viihdyttävämpi neuloa. Lanka on kuitenkin sen verran kankeaa, ettei se taivu mielestäni kovin hyvin palmikolle. Selasin lehtiä, notkuin netissä, piirsin, neuloin mallitilkkua. En ole kovin kokenut näissä suunnittelupuuhissa, joten olisi ollut paljon helpompi tehdä jonkun valmiin mallin mukaan. Mutta en nyt sitten löytänyt mieleistä. Sitten löysin yhdestä vanhasta lehdestä (Miss B/ Burda 1/91) hauskan näköisen palmikon ja siitä se sitten lähti. Kaavat otin vanhasta neuletakista ja sen mukaan lähdin laskemaan silmukkamääriä.

Takakappale on jo lähes valmis. Koko näyttäis hyvältä. Vieläkin on tosi epävarma olo tän mallin suhteen. Kun olen tosi huono kuvittelemaan miltä tää vois näyttää valmiina takkina. Nyt pitäisi miettiä kuviojako etukappaleille, kun haluaisin lisäksi etukappaleisiin taskut. (Lanka on todellisuudessa aavistuksen verran vihreämpää kuin kuvassa.)

Kirsi esitteli blogissaan hienoja puikkoja. Heti muistin, että olen neulonut vastaavilla. Ja kappas, sieltä äitini kätköistä ne löytyi. Pakko minunkin on nyt näitä esitellä. Näillä Pinoccioilla olen joskus pienenä neulonut. Kovinhan ne ovat jo kuluneet ja toiselta Pinocciolta on nenä katkennut. Puikkojen koko on 2 1/2.

Hih, äitini oli löytäny samaa sarjaa lisää jostain kirpparilta. Kolmosen Samu Sirkat ja kakspuoloset Partaukot. Tää Partaukko on se, joka ottaa Pinoccion vangiksi ja laittaa hänet esiintymään nukketeatterinsa vetonaulana.

Yleensä neulon aina yhtä työtä kerrallaan. Mutta nyt olen saanu väritartunnan. Vilman blogissa on niin niin ihania keltaisia huivikuvia, että ihan hirveesti tekis mieli neuloa jotain keltaista. Ja lisäksi löysin kuvassa vilahtavaa pinkkiä. Sekin houkuttas. Ihme värejä. Enhän mie ennen ole tällaisista väreistä tykänny.

Neulojan nuttura.

As tourists in neighbourhood

Viime lauantaina oli vielä kesä. Nyt se on mennyt jonnekin piiloon.

Lähellä on kaunis kaupunki, josta löytyy näin idyllisiä näkymiä. Kerran kesässä käydään siellä retkellä. Mukana piknik- tarvikkeet ja iso viltti.


Ostetaan kaupasta herkkuja ja levitetään viltti johonkin suojaisaan sopukkaan linnoituksen valleilla. Kun lapset ovat saaneet ruokaa, ne alkavat juosta, kun aikuiset ovat syöneet, ne käyvät viltille makaamaan.


Minullahan on siellä oma katu : )

Jo edellisenä päivänä laulettiin:

Kis Kis kis kis kippurahäntä,
huomenna mennään Lappeenrantaan.
Mitä sinne tekemään
kissanpoikia pesemään

Rakuunat olivat jättäneet hevoset parkkiin.


Silittämään piti päästä, vaikka vähän jännittikin tuo iso heppa.


Linnoituksella on pieni tunnelmallinen ortodoksikirkko.



Satamassa porhalsi juna...


... vaan siellä oli myös junarosvoja vaanimassa.

Calamity Jane?

Täyttä laukkaa...

Lapset viihtyivät. Kotiin ei tehnyt yhtään mieli lähteä.

Vihdoin olen saanut uutta tikuteltavaa puikoille. Pitäis ottaa kuvia, niin saisin uutta jutun aihetta. Vaihteeksi tiukkaa asiaa neulomisesta kaiken tämän rönsyilyn perään : )

One thing leads to another

Sunnuntaiaamuna ajattelin, että nyt on kyllä saatava uutta työtä puikolle. Niin oli vahvat vierotusoireet. Mallitilkkua ehdin siinä ähertää ennen ruuanlaittoa.

Päiväruuan jälkeen hetken mielijohteesta ajattelin, että pitäs käydä tuolla metsässä katsomassa onko siellä jo kypsiä vattuja. Tuumasta toimeen ja vanhempi tytär halusi mukaan. No siellähän oli kypsiä mustikoita. Poimittiin niin paljon kun kouraan mahtui. Tytär tuumasi, että haluaisi kerätä enemmän mustikoita. Ja tietysti kuopuskin sitten halusi. Eikun huivit päähän ja korit mukaan ja takasin metsään. Olivat niin innoissaan. Pikku emännät.

Puolen tunnin päästä oli pikkuisilla korin pohjat jo hyvin peitossa mustikoista. Alkoi jo väsyttää poimiminen. Minä ehdin riipiä melkein litrasen. Innolla isille näyttämään. Siinä kiireessä kuopus kompastui omiin jalkoihinsa ja niin kori meni kupperiskeikkaa. Kerättiin huolellisesti kaikki mustikat pihanurmelta takaisin koriin ja kuivatiin harmin kyyneleet poskelta. Mustikkamaitoakin tehtiin.

En raaskinut litrastani pakastaa. Mummon mustikkapiirakka tuli mieleen. Mummo aina teki mustikkapiirakan pullataikinakuoreen. Jääkaapista löytyi elossa oleva hiiva. Netistä löytyi nopeasti ohje.

Vähän vaniljan makua lisäsin sekottamalla vaniljajugurttia ja yhden kananmunan. Liruttelin raidoiksi päälle.

Kun sain piirakkataikinan tehtyä niin tytöt kärttivät, että heidän pitäs saada oma taikina. Puolikas hiivasta oli vielä jäljellä. Siitä syntyi toinen taikina, jonka yhdessä vanhemman tyttären kanssa jalostimme korvapuusteiksi.

Oli pullantuoksuinen sunnuntai. En saanut paljon neulottua. Aina ei saa.