I'm trying to crochet like Jane Brocket

Aika moni seuraamani bloggaaja on hehkutellut syksyn ihanuutta ja tunnustautunut syksyihmiseksi. Minä en ole syksyihminen. Joo, onhan ne syksyn värit kauniita ja syksyllä voi sienestää ja vaikka mitä. Totuus on että syksy pahenee vanhetessaan ja on aivan ylimitoitettu. Itse olen vieläpä syntynyt syksyn synkimpään aikaan.

Minä rakastan alkukesää, sen kuulasta valoa ja koivunlehtien heleää vihreää. Kasvun kiirettä luonnossa, lintujen taukoamatonta konserttia ja yöttömiä öitä. Kesän odotukseni alkaa jo talvella, helmi-maaliskuussa, joka on toinen lempivuodenaikani. Kun vielä on lunta maassa ja aamulla ritisevän rapeita pakkasia, mutta päivä päivältä aurinko kiipeää korkeammalle näyttäen mahtinsa. Paistaa niin että silmiä viiltää. Voi kävellä järven jäällä ja kuulla vain lumen narskeen kenkien alla ja tuulen huminan.

Syksyn aiheuttamaa alakuloa vastaan on taisteltava. Otin värit avuksi. Kävin poimimassa pärekorillisen pieniä lankakeriä äitini varastoista. Valitsin kauniita heleitä värejä. Kaikki on jämä- tai kirpparilankoja, joten ihan hirveesti ei ollut mahdollisuutta sävytellä. Otin mitä tarjolla oli.

Näitä sitten aloin virkkaamaan. Idea näihin on totaalisen matkittu Jane Brocketilta hänen ihanasta yarstorm-blogista. Tunnustan. Onkohan tämä iso rikos? Keksin silmukoinnit omasta päästä ja yritin vaan saada samannäköistä jälkeä aikaiseksi kuin Jane, jonka töitä ja värejä kovasti ihailen.

I have taken this idea from Jane Brocket's yarstorm-blog. If she ever sees this, I hope she won't mind.

Suurin osa langoista on villaa, mutta varmaan sekaan pääsee jonkun värin mukana luikahtamaan vähän akryyliä tai muuta muovia. Yritin vain löytää suurinpiirtein saman paksuisia lankoja.

Reunoihin olen käyttänyt valkoista Novitan Nallea. Se on ostettu sekundana Korian tehtaanmyymälästä.

Yritän olla värien suhteen mahdollisimman estoton. Virkkaan antaa-mennä-vaan periaatteella, valitsen ihan vaan intuition perusteella seuraavan kerän ja yritän välttää värien mallaamista.

Kukkaneliöiden virkkaaminen on todella rentouttavaa. Ei tarvitse seurata ohjetta, mittailla mittanauhalla, vahtia kavennuksia tai levennyksiä. Aamulla on ihana virkata yksi neliö heti herättyä. Että näkee millä värillä uusi päivä alkaa.

Olen huomannut, että joinakin päivinä syntyy enemmän punasävyisiä ja joskus taas käsi nappaa herkemmin vihreitä sävyjä.

Ihailen kovin ihmisiä joilla on varma tyyli ja selkeä värimaailma. Joissakin seuraamissani blogeissa olen jo tottunut odottamaan tietyn värisiä töitä.

Minulla lempivärit vaihtelevat laidasta laitaan. Yhtenä päivänä voin todeta, että pidän pehmeistä ja murretuista väreistä. Seuraavana päivänä voisinkin valita turkoosia, oranssia ja kirkkaan keltaista. Tai sitten huurteisia pastelleja. Mustasta en tykkää. Jos se sitten on väri. Mustaa minulla on yllä vain asusteina ja hautajaisissa. Ja erityinen inhokki on punaisen ja mustan yhdistelmä.

Jos näistä vaikka peitto joskus syntyisi. Eipä kiirettä. Syksy on pitkä...