Päiväruuan jälkeen hetken mielijohteesta ajattelin, että pitäs käydä tuolla metsässä katsomassa onko siellä jo kypsiä vattuja. Tuumasta toimeen ja vanhempi tytär halusi mukaan. No siellähän oli kypsiä mustikoita. Poimittiin niin paljon kun kouraan mahtui. Tytär tuumasi, että haluaisi kerätä enemmän mustikoita. Ja tietysti kuopuskin sitten halusi. Eikun huivit päähän ja korit mukaan ja takasin metsään. Olivat niin innoissaan. Pikku emännät.
Puolen tunnin päästä oli pikkuisilla korin pohjat jo hyvin peitossa mustikoista. Alkoi jo väsyttää poimiminen. Minä ehdin riipiä melkein litrasen. Innolla isille näyttämään. Siinä kiireessä kuopus kompastui omiin jalkoihinsa ja niin kori meni kupperiskeikkaa. Kerättiin huolellisesti kaikki mustikat pihanurmelta takaisin koriin ja kuivatiin harmin kyyneleet poskelta. Mustikkamaitoakin tehtiin.
En raaskinut litrastani pakastaa. Mummon mustikkapiirakka tuli mieleen. Mummo aina teki mustikkapiirakan pullataikinakuoreen. Jääkaapista löytyi elossa oleva hiiva. Netistä löytyi nopeasti ohje.
Vähän vaniljan makua lisäsin sekottamalla vaniljajugurttia ja yhden kananmunan. Liruttelin raidoiksi päälle.
Kun sain piirakkataikinan tehtyä niin tytöt kärttivät, että heidän pitäs saada oma taikina. Puolikas hiivasta oli vielä jäljellä. Siitä syntyi toinen taikina, jonka yhdessä vanhemman tyttären kanssa jalostimme korvapuusteiksi.
Oli pullantuoksuinen sunnuntai. En saanut paljon neulottua. Aina ei saa.
Kiitos Iinu! Lasten kanssa yhdessä leipominen saa ihan uuden ulottuvuuden.
VastaaPoista