Nuorempi tytär halusi pipon lempivärinsä violetin sävyissä. Varaston periltä löytyi useitakin sopivan värisiä keriä, mutta ei oikein mitään kivaa tarpeeksi, pipon menekin verran. Lisäksi halusin resoriosaan lankaa, joka ei olisi kovin kutiavaa.
Kirjoneuleen tikuttelukaan ei oikein houkutellut, piti saada valmista helposti ja nopeasti.
Pipon esikuvaksi valikoitui villapeikon ihana Mesi, jossa on hauskaa hunajakennoneuletta. Kiva malli, jota olen pitkään pitänyt suosikkilistalla. Aivan mainio jämälankaprojekti myöskin. Resoriin valitsin varastosta löytynyttä tummanviolettia suht ohutta villalankaa ja sen kaveriksi ohutta Dropsin Alpacaa. Resoriksi neuloin 4 o 2 n neuletta 16 krs:ta puikoilla 3.5 mm. Resorissa on 84 s.
Ensimmäisellä kontrastivärikerroksella lisäsin aina 2 silmukkaa jokaisella nostettujen silmukoiden välisellä osuudella niin, että jokaiseen kennoon tuli 6 silmukkaa. Senkin vielä muutin, että neuloin kennojen väliin vain yhden kierroksen nurjaa. Alunperin oli tarkoitus neuloa ihan ohjeen mukaan, mutta huomasin resorin jälkeen, että tarvitsen lisää silmukoita leveyteen. Toisen nurjan kerroksen jätin pois, koska halusin kennovärien näkyvän selvemmin.
Aloitin kavennukset, kun pipo oli 8 kennoa korkea. Kaventelin vähän oman pään mukaan, 1s/kenno joka kennorivillä.
Malli: Mesi by Suvi Simola
Ravelryssä,
jota modasin aika paljon.
jota modasin aika paljon.
Puikot: 3.5 mm
Langat: Jämälankoja ja resoriin violettia villaa yhdessä Dropsin Alpacan kanssa.
Alpacan väri 4400.
Lopputulos oikein kiva. Oikein on ollut mieluinen pipo ja joka päivä käytössä.
Tänään paistoi aurinko. Sain siitä heti virtapiikin ja innostuin tekemään alkavan kevään kunniaksi aurinkokiisseliä: Sekoitin vajaan purkin appelsiinimehua, ananaspurkin mehun ja pari desiä tyrnimehua ja vettä. Sekaan ananaspalat pilkkeinä ja fileroin vielä pari appelsiinia nahattomiksi fileiksi sekaan. Valmiin kiisselin kruunasi vaniljavaahto.
Tykkään keväästä, ja minulle se alkaa jo kevättalvella. Hiihto on parasta liikuntaa mitä tiedän ja kohta alkaa olla parhaat kelit.
