Meillä oli eilen Miehen kanssa 10-vuotis hääpäivä ja vaikka lähdemmekin sitä vielä ihan vartavasten pienen reissun muodossa juhlistamaan, niin vietettiin eilen yhteinen vapaapäivä ja käytiin lähikaupungissa yhdessä syömässä. Ja jälkkärikahveella Majurskassa. Siel vähän kuvailtiin verannalla : )
Tilasin vihreät langat ajatuksissa ohut kesäkäyttöön sopiva villatakki. Ihan tietty vihreän sävy oli hakusessa ja vähän riskillä langat tilasin, kun netissä oleva kuva ei ihan vastaa langan oikeaa sävyä luonnossa. Meni kuitenkin ihan nappiin, sävy on just bueno. Mutta hirmu vaikea saada oikea sävy toistettua kuviin, tuo ekan kuvan sävy on eniten kohdallaan.
Kahlasin ensin sopivaa mallia ravelrystä, mutta kun en löytänyt mieleistä ylhäältä alas neulottavaa ohjetta niin aloin säveltää itse. Aloituksen neuloin kolmeen kertaan ennenkuin meni kohilleen ja noissa kaarrokkeen lisäyksissä piti yhden kerran ottaa takapakkia, kun meinas levitä liikaa. Ihan ok siitä lopulta tuli. Jos neuloisin toisen niin saattaisin kokeilla ilman vyötärökavennuksia vähemmän tyköistuvaa mallia. Lankaa olis ollu pidempiinkin hihoihin mutta neuloin nämä nyt ihan tarkoituksella vajaamittaisiksi. Tykkään neuloa napituslistat samalla kertaa ja muutenkin niin ilman saumoja kun mahdollista.
Yarn: Patons UK Fairytale Dreamtime 4 ply, 100 % wool, 312 g
Needles: body 3.0mm, sleeves 3.25 mm
Pattern: 'Vihreitä nuppuja', my own
Lanka on aivan ihanaa, pehmeää (suositellaan vauvaneuleisiin) ja siinä on paljon raikkaita ja kirkkaita sävyjä. Tilasin karnaluksista, toimitus oli nopsa.Villa toimii hyvin kesäneuleessakin, tykkään minä.
Neuletakin kaveriksi ompelin kesäksi pellavaisen mekon. Kangas on kaivettu eurokankaan mylläyslaatikoista. Sitä oli juuri parahinen pala tähän mekkoon. Kaavana käytin hyväksi havaittua Suurikäsityö lehden 9/2009 mallia 3. Samalla kaavalla olen tehnyt jo pari puseroa, kaavaa vähän joka kerran eri tavalla modaten. Kauluksen muutin ja vaihdoin takavetskarin etunapitukseen. Ompelin miehustaan somisteeksi silkkinauhaa ja pitsiä. Nuo etusivukappaleiden saumaan upotetut taskut on tosi kivat.
edit: sain just kommentin, että kyllä lapset vielä saavat tätä siedätyshoitoa ihan julkisilla varoilla. Hyvä niin ja kiitos oikaisusta. Pitäs vissiin keskittyä meikäläisen jorisemaan vaan näistä neule- ja ompeluasioista ; )

