Shetland Tail again

Kiitokset kaikille edellisen postauksen suk.. eiku piirakoita kommentoineille ; ) On täällä yks mies hykerrelly tyytyväisenä.

Kauhia hinku on ollut päästä kuvaamaan ulos auringonvaloon. Ja tälle päivälle sitä aurinkoa oli vihdoin luvassa. Mutta eihän ne säteet yltäny meidän takapihalle vaan jäivän naapurin autotallin taakse.

No mitä teki tämä kuvaushinkuinen neulebloggaaja. Tyyräsi flussasta juuri toipuneet lapset ja puolikuntoisen miehen autoon ja ajoi lähimpään rantaan auringonsäteiden perässä.

Onneksi minun mies ei ole vielä äitynyt pitämään vastaavaa blogia näistä frouvansa käsityöharrasteista. Voisi kertyä ihan korviani kuumottavia näkemyksiä erinäisistä tapahtumista, joita intohimoinen käsityöharrastukseni perheen arkeen teettää. Niikun vaikka tämänpäiväinen kuvausreissu.

Lähimmässä rannassa tuuli todella navakasti eikä aurinkokaan tavoittanut vielä sinne. Noh, höveli mies totesi, että ajetaan toiseen rantaan ja katsotaan jos saatais parempia kuvia. Autolle kävellessä ripustin huivin puun oksaan ja nappasin tämän tuiverruskuvan.

Kuvattavaksi valitsin huivin, joka on valmistunut jo lokakuun lopulla. Nappasin silloin vain hätäisesti muutaman kuvan sisällä ja ajattelin palata asiaan myöhemmin.

Idean huiviin löysin Ravelrystä (ravelry-linkki).

Malli: Shetland Triangle ja Swallow Tail -huivien mallineuleiden yhdistelmä. Shetland Trianglen mallikertoja on 10 ja reunuksena on Swallow Tail- huivin Lily of the Valley -osuus. Koko on n. 165 cm x 70 cm.

Lanka: Vaaleanpunainen villalanka

Puikot: Muistaakseni 3.5 mm. Pahus, kun en laittanut mihinkään ylös.

Pienoisen ajelun jälkeen löytyi suojaisa eteläranta, jossa saatiin vihdoin kuvakset käyntiin. Jää vähän rutisi rannassa mutta kun se näytti kestävän painoni niin yllytin miestäkin tulemaan perässä. Mitä siitä jos vähän rutisee, ei tässä ole syvää, pääasia on että saadaan hyviä kuvia. Toisella silmällä vahdin lasten touhuja ja samalla roikotin huivia ja koitin olla änkeemättä itse kuvaan muhkeine toppavarustuksineni särkemään herkkää aihetta. Samalla annoin kuvauskomentoja miehelle. Olipahan ohikulkevilla sauvakävelijöillä muutakin katseltavaa kun kauniit maisemat.

Jäin vielä pyllistelemään rantaan kameran kanssa. kun muu perhe pakeni autoon. Pitihän niitä lähikuvia vielä saada. Ja ei tässä vielä kaikki. Olin varustanut lisäksi kaikki perheenjäsenet uusilla neulomillani villasukilla ja alkuperäinen toive oli, että olisin istuttanut heidät riviin rannalle, riistänyt heiltä lämpimät kengät jaloista ja kuvannut sukkia luonnonvalossa.. Tajusin onneksi tästä suunnitelmasta luopua.

Kiitos, kiitos aurinko, paista tänäkin vuonna kirkkaana suoden valoasi meidän iloksi. Tämä on vasta alkua, mutta se on menoa nyt, kohti kevättä!