Sorrow

Tuossa punamultaisessa navetassa pikkuinen tiikeriraitainen kissa syntyi kesällä -92 ja sieltä mie sen äitini kanssa hain meille asumaan. Sen niistä kolmesta, jonka raidallisen hännän pää oli valkoinen.

17 vuotta tuo kultainen kissa jaksoi luonamme elää. Ensin minun kodissani ja sitten vanhempieni luona. Niin monta muistoa, niin monta tarinaa. Tänä kesänä sen kunto huononi nopeasti ja se tuntui menettävän elämänhalunsa. Tänään eläinlääkäri päästi sen kärsimyksistään. Se nukkuu nyt vanhempieni puutarhassa päärynäpuun alla ikiunta. Laitoimme arkun pehmikkeeksi sen oman viltin, jonka päällä se tykkäsi nukkua.

Niin paljon iloa se toi elämäämme. Joskus tuntui, että se ymmärsi niin paljon enemmän. Niinkuin silloin kerran, kun olin surusta sairas ja se tuli ja kiipesi rinnan päälle makamaan. Katsoi vaan silmiin ja hyrräsi hiljaa.

Ikävä.

Villi

kesä 1992 - 29.06.2009

Kuulehan kun kerron sulle,

mitä tänään kuuluu mulle.

Aika sairas olen nyt,

vanha sekä väsynyt.

Lääkkeet eivät auta enää

nyrpistän nyt niille nenää.

Levätä mä tahdon vain,

ja muistella mun muistojain.

Hyvän elämän mä elin,

tietä omaa kuljeskelin.

Aina olen ollut vapaa,

enkä vaihda sitä tapaa.

Niitylle tein lystit retket,

vietin monet hauskat hetket.

Siellä nautin kesäpäivät,

muistot parhaat sieltä jäivät.

Sinne vielä tahdon päästä,

nauttimaan hetken kesäsäästä.

Jos jaksan , tutun reitin kuljen,

ja viimein hiljaa silmät suljen.

Nurmen peittoon pehmeään,

peitelkää mut lepäämään.

Uinun siellä unta syvää,

kesää ikuista ja hyvää.

Siellä kukkii kissankellot,

siniset on niityt pellot.

ei untani voi enää estää,

vaan ystävyys se yhä kestää.

(edit. lastenkirjasta Hessu-sedän eläintarhassa tapahtuu, Heli Ilaskari)