Travelling in my garden

Sain vihdoin eilen kuvattua Shetland Triangle'n. Paremman reissun puutteessa lähdin huivin kanssa matkalle omaan puutarhaan...

Malli: Shetland Triangle kirjasta Wrap Style
Lanka: Siniharmaata ohutta kaapelikierteistä villalankaa, jonka kaivoin äitini varastoista. On aiemmin ollut joku muu neule, joka on joutanut purkuun. Lanka on pesty ja keritty uudelleen ja sai nyt uuden elämän huivina.
Puikot: 4 pyörö
Valmiin huivin mitat: leveys 230 cm, korkeus 105 cm. Peruskuvio toistuu 18 kertaa.

Tähän malliin tykästyin heti kun sen eka kerran jossain blogissa näin. Aika moni muukin on vissiin tykästynyt. Kauniita versioita löytyy todella monesta neuleblogista.

Malli oli ihan mukava neuloa (no joo, lopussa alko vähän puuduttaa) ja tykkään lopputuloksestakin tosi paljon. Lanka oli miellyttävä neuloa ja se tuo kuvion aika kivasti esille. Tästä tuli paljon kauniinpi kuin alpakasta neulomastani Swallowtail Lace -huivista. Vähän vieläkin jurppii, että Swallowtailistani olisin saanut isommankin.

Tässä sitä istutaan haaveellisena matkalaukun päällä. Oikeesti yritin kyllä ihan varovasti istahtaa. Vanha matkis ei varmaan olis kestäny jos olisin jäsähtäny koko ahterin painolla sen päälle. Toivottavasti naapureilla oli hauskaa katsellessa minun juoksemista kamerajalustimen ja matkalaukun välillä.

Ei saapunut rinssi hakemaan. Mutta mies saapui töistä ja palautti maan pinnalle haaveilevaisen vaimonsa.

Raspberries and garden peas

Meillä on mummula eli mammila, niikun meidän lapset sanoo, lähellä. Parin sadan metrin päässä. Vanhenpani ovat syntyneet sota-aikana ja ehkä osittain sen seurauksena harrastavat jonkinmoista omavaraistaloutta puutarhan hyötykasvien suhteen. Perunat, porkkanat, sipulit ym. omasta maasta. Kasvimaa sijaitsee lievässä etelärinteessä vanhassa peltomaassa ja tuntuu, että siellä kaikki aina rehottaa komiammin kuin naapurissa : ) (niiku esim. meillä)

Sinne vein lapset tänään jälkipalalle. (Jälkipala on kuopuksen lanseeraama nimi jälkiruualle)
Muutaman päivän lämmin jakso oli saanut vatut punehtumaan ja niitä sitten kilvan napsivat pieniin suihin.


Hernepenkkikin oli täynnä pulleroita palkoja. Poika söi varmaan kolme litraa...




Omaan pihaan saatiin vihdoin tänä kesänä ostettua muutama vattutaimi. Mansikkamaa on seuraavaksi työlistalla. Ei taida minusta ihan vanhempieni veroista puutarhuria tulla, mutta yritän parhaani mukaan opetella näitä hyötypuutarhurinkin taitoja.



Tytöt nukkuvat vielä pääsääntöisesti päiväunet ja silloin on minun oma hetki. Tekeillä on edelleen Shetland Triangle. Jonkun aikaa tarkenin tänään terassilla, mutta sitten luovutin ja siirryin sisälle lämpimään. Hatuttaahan se tällainen kesäsää, mut minkäs teet. Mittari näyttää nytkin 17 lämpöastetta.


Kolmen peräkkäin neulotun huivin jälkeen sormet syyhyäis jotain ihan muuta. Aika ähistelyä on minulla aina uuden työn aloittaminen. Etenkin jos ei ole valmista mallia vaan ainostaan joku mielikuva jostakin. Nyt se on neuletakki, vähän pidempi malliltaan. Taskut. Vähän palmikkoa. Helmineuletta. Lankana Garnstudion Angora-Tweed. Mallitilkkua olen tikutellut...


Näillä aurinkoisilla kukkasilla haluan toivottaa taas auringon takaisin lämmittämään alkavaa elokuuta.


Tulkoon helle hikinen! Jotta voitaisiin vielä heittäytyä nauttimaan kesästä yhtä antaumuksella kuin tämä kimalainen, joka ketarat sojollaan imee makeaa mettä kehäkukasta.

Shawl stories

Tämä on murheenkryyni kurttumyttynen. Matka-automatkalle piti saada kästyö mukaan ja mukaan valokoitui Swallowtail, jonka ohjeen sain viimetingassa printattua matkaan. Kolme kerää Indiecita alpakkalankaa ja nelosen pyöröt kassiin. Tuon Indiecita alpakan ostin sieltä paikallisen lankakaupan loppuunmyynnistä, josta taannoin kerroin. Tämä Indiecita on vissiin teetee alpakan edeltäjä?

Neule oli oikein mukava matkaneuleeksi. Peruspitsi oli helppo ja sen oppi kohta ulkoa. Neuloin tuota peruskuviota aika monta kertaa enemmän kuin mallissa. Ja niinhän siinä kävi, että kun aloitin Lily of the Valley -reunuksen niin toisen nyppyrivistön jälkeen lanka loppui kesken. Ajattelin ensin, että tilaan jostain nettikaupasta yhden kerän lisää, mutta pikaisen googlauksen jälkeen selvis, että eipä taida tätä lankaa olla enää tarjolla missään kaupassa.

Noh, eikun reipas purkaminen käyntiin. Purin tuon nyppyosuuden ja ainakin neljä mallikertaa peruspitsiä. Ja sitten hillitön uudelleenneulominen käyntiin. Eilen illalla päättelykierroksella lanka sitten loppui kesken. Jäi noin metrin pätkästä kiinni. Purin sitten ohjeen mukaisen päättelyn ( k1, transfer 2 sts back to holding needle, and k2tog through back loops) ja päättelin perinteisesti, joka vei vähemmän lankaa. Ja näin lanka sitten vihdoin riitti, huh. Tyytyväisenä kastelin huivin ja pingotin kuivumaan.

Ja aamulla iloisena kuvamaan aikaansaannosta. Kuten kuvasta näkyy lankaa ei paljon tähteeksi jäänyt. Mutta olin kyllä kaikin puolin tyytyväinen, että se 150 grammaa tuli näin tarkasti käytettyä.

No, aamulla raivasin ompeluhuonettani, johon olin kantanut olohuoneesta ylimääräisiä lankapusseja. Ja eikös sielä yhdessä pussissa ollut vielä korkkaamaton kerä samaista Indiecita alpakkaa. Et silleen kävi.

Kylhän se mieskin jotain kommentoi, et alkaisko noita lankoja olla jo riittävästi.

Tässä toinen vasta valmistunut. Malli on Jatan Zetor, josta tykkään niin paljon, että neuloin toisenkin. Ekahan meni lahjaksi. Omaan huiviin valitsin valkoista Novita Floricaa langaksi. Vähän pitkin hampain neuloin kuitenkin, johtuen langasta. Alpakan jälkeen Florica tuntui tosi pökelöltä ja karkealta. Lankaa oli yhteensä 150 g, jonka ajatelin riittävän keposesti. Kävi perinteiset, lanka loppui päättelykierroksella kesken. Oisko ollu joku kolme metriä liian vähän. Yli viikon huivi sitten lojui siinä tilassaan puikoilla. Tympi koko tekele. Ajattelin ensin, että ostan kerän lisää Korian tehtaanmyymälästä, vaan eipä sitten ajetettukaan sitä kautta matka-autolla. Kävin kaikki äitinikin lankavarastot läpi valkoista Floricaa etsien, vaan ei tärpännyt.

Lopulta päädyin päättelemään huivin loppuun valkoisella langalla, joka väriltään parhaiten matsasi Floricaan. Melkein kaikki valkoiset langat, joita löysin, olivat Florican valkoisen rinnalla aavistuksen kellertäviä. Ei eroa ihan helposti valmiissa huivissa huomaa, mutta kun sen itse tietää, niin aavistuksen verran häiritsee.

Mutta muuten yllätyin iloisesti valmiista huivista. Kun kastelin ja pingotin karkean karvamyttysen, langasta jotenkin hävisi se karkeus. Valmis huivi on tuntuu iholla ihan mukavalta ja näyttää ihan kivalta.

Ja ei kahta ilman kolmatta. Puikoille pääsi heti Swallowtailin perään Shetland Triangle. Tätä mallia olen niin monissa blogeissa ihastellut, että pitihän minunkin päästä tämä neulomaan. Lankana on äidin varastoista löytynyt ohut kaapelikierteinen villalanka. Ei mitään hajua minkä nimistä. Neulon nelosen pyöröillä. Lanka on mukavan pehmoista ja laadukkaan oloista. Neuletyö lähtee mukaan seuraavalle reissulle, joka alkaa huomenna.

On the summer journey somewhere in Finland

Onpas vierähtänyt aikaa edellisestä postauksesta. Ollaan oltu reissussa ja sen jälkeen on ollut muuten vaan touhuisaa. Pyykkivuorten selätys, nurmikon taltutus, mansikoiden hamstraus pakkaseen, naistenviikon nimpparisuma...


Saatiin isovanhemmilta matka-auto lainaksi ja käytiin vähän harjottelemassa. Jos vaikka uskallettas lähteä ens vuonna tai sitseuraavana pitemmälle matkalle. Ehkä Eurooppaan...

Eka etappi ja yöpyminen olikin sitten vanhempieni kesäpaikassa 30 kilometrin päässä kotoa : ) Tämä sumea ja kehno kuva kuvatkoon olotilaani matkan ekapäivänä. Makaan laiturilla nenä punaisena ja tukkoisena, pienessä kuumeessa. Koska ilma oli kerrankin lämmin en suostunut makailemaan sisällä vaan vällyttäydyin laiturille potemaan.



Lapset keksivät onneksi mukavaa tekemistä, vaikka äiti olikin vähän tööt.


Pojasta on kasvamassa kalamies.



Seuraavana aamuna olin onneksi taas vauhdissa. Tämä komea lisko lymyili grillin peittona olleen vahakankaan alla. Siinä se killitteli eikä sillä tuntunut olevan kiire minnekään. Äkkiä kamera mökistä ja näps näps. Kamerani ei ole järin sähäkkä, mutta ehdin ottaa useamman otoksen, ennenkuin se päätti jatkaa matkaansa.



Sudenkorento pysähtyi hetkeksi hirrenpäähän aamuauringossa. Kaks kuvaa ehdin näpätä, ennekuin se jatkoi liitoaan.



Lumpeenkukka on kaunis. Helpompi kuvata, kun sisilisko ja sudenkorento. Pysyi paikallaan. Ongelmana oli lähinnä soutuveneen pitäminen paikallaan ja oikeassa kulmassa kukkaan nähden.



Sitten vaan rohkeasti kutostietä etelään päin. Toinen etappi oli serkkulassa, maalla. Eläimiä oli ihmeteltäviksi ravuista hevosiin, mutta lapsille mieluisimpia ovat lampaat. Niitä kun on kiva syöttää ja rapsutella.



Lähellä sijaitsi pomppulinnapuisto, johon piti päästä. Sattui juuri se aurinkoinen päivä.



Seuraava etappi oli tuttavaperheen luona lännenpänä. Naapurissa oli kaksi kiliä. Ja taas sai äiti nyhtää voikukkaa ja apilaa, jota tytöt kilvan syöttivät kilisille. Tämä valkea oli selvästi pomo. Se onkin aika itsetietoisen näköinen veijari, vai mitä?



Viime vuonna jätettiin huvipuistot väliin, joten tänä vuonna oli sitten painostus lähinnä esikoisen taholta aika suurta. Löytyihän siellä niitä laitteita pienien autoradoista isojen mahavellottimiin. Onneksi tuttavaperheellä oli esikoisen kanssa samanikäiset kaksospojat, niin ei tarvinnut minun tai miehen lähteä pahimpiin vetkuttimiin.



Kaiken kivan koetun jälkeen oli taas mukava palata kotiin. Omassa pihassa oli kypsyneet ensimmäiset metsämansikat.



Ai, mites neuleet?. No niitäkin on tullut värkättyä. Sain tänään kuviakin otettua valmistuneista. Luvassa tarinaa huiveista.

My diagnosis is sulovilenismi

Koin tänä aamuna yllätyksen, kun Annikainen oli jättänyt blogiini viestiä. Että tämmösen tunnustuksen hän on minulle antanut.

Pikkusen häpsingillään olen tästä. Kiva jos joku tykkää miun blogissa käydä kurkkimassa. Tämä blokkaaminen kun on ollut niin mukavata. Kun kuitenkin jahkasin hirmu pitkään ennenkuin uskalsin tämän oman blogin aloittaa. Olen kai vähän ujo arkajalka.

Kiitos tunnustuksesta!

Kun tarkoitus on kerta laittaa tunnustus kiertoon, niin laitettakoon sitten. Seurailen kyllä jo semmosta määrää blogeja - ja koko ajan löytyy uusia kivoja - että kauheen vaikee äkisti valita kelle erityisesti haluaisin tunnustusta jakaa. Mut laitan tunnustuksen muutamalle, joita seuraan aktiivisesti. Kaikki ovat äitejä, jotka mielestäni herkästi, koskettavasti ja humoristisestikin (kuvin&sanoin) kuvaavat lapsiperheen arkea ja tietysti toteuttavat persoonallisia ja taidokkaita käsitöitä:

Sia
Iinu
Kanerva
Pirjo-Riitta
Villapeikko
Tiina
Joko
Kristel

Olette ehkä saaneetkin jo näitä tunnustuksia, mutta jos edelleen haluatte jakaa tunnustusta eteenpäin niin tässä vielä nämä säännöt:

1. Voittaja voi laittaa tunnustuksen omaan blogiinsa esille.
2. Linkitä postaus siihen blogiin, mistä sait palkinnon.
3. Nimeä vähintään seitsemän muuta blogia palkinnon saajiksi.
4. Laita linkit näihin blogeihin omaan postaukseesi.
5. Jätä viesti niihin blogeihin, jotka nimesit voittajiksi.

Ja sit tuohon otsikkoon. Kristel kirjoitti taannoin osuvasti neulomiseen liittyvistä sairauksista. Minua on vaivannut sulovilenismi koko ikäni. Se on periytynyt erityisesti äidiltä, on parantumaton ja pahenee iän myötä. Sen lievempi, pelkästään neulomiseen rajoittunut taudinkuva on ilmeisesti lankahamsterioosi, jota monet neuleblokkaajat tuntuvat potevan. Minulla on taudin pahempi muoto, yleinen sulovilenismi, joka ulottuu aika monille elämänalueille.

Eilen se iski taas. Aiemmin kerroin, että paikallisen, toimintansa lopettavan lankakaupan myyjä lupasi, että voin käydä vielä shoppailemassa jäljellä olevaa varastoa puoleen hintaan. Noh, eiliseksi sain sovittua treffit kaupalle ja siellä sitten polla kuumana ihmettelin ja kiertelin hyllyjä, että mitähän kaikkee sitä voiskaan talven varalle varastoida. Et kannattaahan näitä nyt ostaa, kun halvalla saa. Aika paljon oli vielä kaikkea kivaa jäljellä. Yritin keskittyä lankoihin, joita en normaalisti oikein raaskisi ostaa. Ja tässä saalis kuvattuna tänään puutarhassa.

Nämä hopeakuusessa piilottelevat palleroiset ovat Garnstudio'n AngoraTweediä (30% angora, 70 % merino). Niitä ostin neuletakkitarpeiksi itselleni.
Nämä kuusenoksalta kurkkivat pörröpäät ovat teeteen alpakkaa. Näistä taidan aloittaa. Mielessä on pitsihuivi.


Tämä pelargonipuskassa piilotteleva kaunokainen on Regia'n sukkalankaa. Tyttärille sukkasia näistä suunnittelin.



Lobelian kanssa kilvan punasteleva herkku on teeteen alpakkaa. Ostin loput kerät vaikken ihan vielä aavista mitä näistä vois saada.

Nämä suloisenpehmeät sinivillat ovat Sandnes'n alpakkaa. Haaveilen sinisestä sliparista.

Kukas se sieltä pionipuskasta kurkkii. Hänen suloisuutensa on Regian silkkivillaa (55% merino, 25 % polyamidia, 20 % silkkiä). Tätä ei ollut enää muuta väriä jäljellä. Jotain suloista tyttärille tästä voisi synnytellä.

Eilen podin kyllä morkkista ostoksistani, mutta tänään olen jo keksinyt monta hyvää selitystä, joiden avulla voin pitää lankaostoja ihan viksuna tekona: Että kyllähän ne monet harrastukset maksaa vielä enemmän. Ja näistä syntyy hyviä joululahjoja. Merkkilankoja saa harvoin puoleen hintaa. Oisin joka tapauksessa ostanut langat pitsihuiviin. Ja aina on hyvä pitää pientä varastoa yllättäviä inspiksiä varten. Koska en tuhlannut Tallinnassa lankoihin niin tavallaan jo budjetoidut rahat on lupakin tuhlata.

Tallinna

Saarenmaalta takaisin tullessa pysähdyttiin yhdeksi yöksi Tallinnaan. Koska lapset eivät koskaan ole olleet Tallinnassa ja ilta oli kaikinpuolin kaunis, kävimme majoittumisen jälkeen tutustumassa Tallinnan vanhaan kaupunkiin.

Emme ole koskaan aiemmin liikkuneet omalla autolla Tallinnassa, joten meille oli hiukkasen epäselvää millaiset liikennejärjestelyt vanhassa kaupungissa on voimassa. Niinpä päräytimme autolla suoraan Toompean katua ylös mäelle, jossa AlexanderNevskin katedraali sijaitsee.

Tallinnassa käydessä olen itse pistäytynyt usein kirkossa. Pidän sen tunnelmasta. Olisin halunnut näyttää sen nyt lapsille, mutta kirkko oli valitettavasti kiinni.


Kirkon edessä oleva iso parkkipaikka oli melkein tyhjä ja maalaisina ajattelimme ensin, että kappas tässähän on tilaa, mutta sitten paikallinen heppu tuli selittämään, että ei siihen saa pysäköidä. No tarkemmin katselmoidessa, melkein joka puolella oli pysähtymiskieltoja. Mutta ajatus siitä, että ajaisimme autolla alas mäeltä vanhan kaupungin muurien ulkopuolelle viemään auto parkkiin ja sitten kipuaisimme jo hiukan väsyneiden lasten kanssa uudelleen jalkaisin mäelle, ei kiehtonu ja päätimme jatkaa pörräämistä autolla vanhassa kaupungissa ja kenties löytää sopiva parkki autolle.Aivan siinä kulman takana olikin joku museo, jonka edessä oli parkkerattuna autoja, joilla ei ollut mitään lupalappuja näkyvillä. Siinä etuoikealla näkyi sijaitsevan Suomen suurlähetystökin, joten paikkahan tuntui ihan meidän autolle sopivalta. Siihen vaan mersujen, bemareiden ja porschejen sekaan meidän kärry odottelemaan, kun kävimme lasten kanssa näköalapaikalla tiiramassa maisemia. Kuopus tokaisi haltioituneena vanhaan kaupunkiin avautuvasta näkymästä että "Hei, täältä näkyy koko maailma!"

Törmäsimme myös kipusiskojen polttariporukkaan, joka möi votkaryyppyja ja suolakurkkuja.

Ja jotta ois ollu saitsiijinki täydellinen, niin ajjaa pärryyteltiin autolla vanhan kaupungin läpi, lopulta suoraan sen Raekoja platsin läpi, missä ihmiset istu ulkoilmaravintoloissa iltaa viettämässä. Eipä mittää.


Seuraavana päivänä jäi reilusti aikaa laivan lähtöön ja reilusti mies oli luvannut kuskata minut vapaasti valitsemaani lanka- ja/tai kangaskauppaan. Kun niistä on niin paljon täällä neuleblogiloissakin ollut juttuja. No minä puolestani halusin olla reilu ja ajattelin valita vain pari kohdetta, jotka sijaitsisivat mahdollisimman lähekkäin, jotta voisin ne aika nopsasti tsekata ja aikaa jäisi vielä muuhunkin. Valittiin kohteeksi Karnaluksin lankakauppa ja Abakhan Fabrics, jotka kartan mukaan sijaitseva lähekkäin Tartu mnt'n varressa. Mies laittoin osoitteet jo kotona navigaattoriin ja minulla oli vielä apuna tavallinen kartta, joten suunnistusvalmistelut oli hyvin suoritettu.

No eihän se menny niikö suunniteltiin. Navigaattori ei hokannut teiden yksisuuntaisuutta olleenkaan ja neuvoi ihan kuuseen. Aikamme siinä sahattiin Tartu mnt'tä ja sen sivukatuja edestakasin ja tunnelma autossa alkoi kiristyä, lapset hermostua ja villiintyä ja Pertti Salovaara(=navigaattorin ääni) tuli toivotettua jo sanonko minne ( no en kehtaa). Noh, vihdoin sitten (= noin tunnin päästä siitä, kun lähdettiin hotellin pihasta) ajettuamme ainaskin kahta yksisuuntasta katua väärään suuntaan päästiin parkkiin K.A. Hermannin varteen ja äippä singahti tien yli Abakhaniin (Tartu mnt. 58) ja iskä lasten kanssa jätskille. Abakhan oli kaikin puolin pettymys minulle. Siellä oli vielä olevinaan ale! Olin haaveillut pellavasta, mutta sitä oli muutama rulla, aika huonoa laatua, ei kovin halvalla hinnalla. Sinne jäi. Jotain ostaakseni otin pari rullaa saumurilankaa ja kysyin kassalta (=yrmee tätsy) Karnaluksin lankakaupasta. No, sekin on sitten kuulemma lopettanu. En sitten ruvennu tarkemmin kyselemään, että onko sillä joku uusi osoite. Potutti jo sen verran, että aattelin riittävän lankakaupan etsiskelyjen minulle. Etukäteisutsintojen mukaan lähellä piti sijaitseman Kangadzungel (Tartu mnt. 49) ja niinpä päätimme vielä (=miehellä on joskus lehmän hermot) tallustella sinne. Kankaita siellä oli paljon, mutta en jaksanut enää niitä alkaa valkkailemaan. Oltiin koko porukka jo aika väsyksissä ja lounaan tarpeessa joten tyydyin vaan silmäilemään, että oishan sitä kaikkee mut just nyt en oikeen keksi mitä tarvitsisin.


Mutta etten ihan tyhjin käsin ois lähteny niin keksasinhan sentään jotain ostettavaa. Taannoin keväämmällä ommellessani tytöille mekkoja ja etsiessäni mekkojen koristeeksi sopivaa koristenauhaa, törmäsin tosiasiaan, että esim. polvekenauhoista on toivotonta etsiskellä mitään eksoottisempia sävyjä tämän kulmakunnan kässäkaupoista.

Ehkä tämä puute oli jäänyt kaihertamaan mielen lokoseen. Nähdessäni siellä kaupassa ison laarin erivärisiä polvekenauhoja, syttyi päässä heti lamppu 'tässähän näitä nyt on' ja niinpä meikätyttö osti neljää eri sävyä polvekenauhaa, kutakin viisi metriä. Hintaan 2.50 Kroonia metri. Ja kaikki nauhat piti vielä yksitellen mitata, että kyllä siinä kassallakin paloi aikaa ihan mukavasti. Yhteensä 50 Kroonia (n. 3.30 €) .

Et kovat oli ostokset, kertakaikkiaan, kaiken sen autolla suhaamisen jälkeen. 25 metriä polvekenauhaa ja kolme rullaa saumurilankaa! Ehkä makso bensat enemmän, eh eh.

Ehittiin vielä onneks lounaalle ja vähän shopata muutakin pientä. Siellähän oli alennusmyynnit joka paikassa, joten ehkäpä oli hyväkin etten ehtinyt rättikauppoihin hämmentämään tällä kertaa : )

Satamasta meijän mukkaan lähti tämä pupu jo kotona ennestään olevien kisujen, lehmien ja muiden kamujen seuraksi. Tytöt risti sen Popoksi. Onhan se vähän Popon näkönen.

Paloma dresses

Tässäpä tulee juttua ja kunnon kuvapläjäys juhlamekoista, joiden valmistusprosessista olen useammankin postauksen jo tänne vääntänyt.

Otsikkoa miettiessä aattelin, että voisinkin keksiä mekoille jonkun nimen, koska "anopin kuuskytvuotisjuhlan mekot" kuulosta vähän vaikeelta. Koska anoppini on Paula ja synttärijuhlien teemaksi oli valittu portugali/espanja, niin näistä pälkähti päähän nimi Paloma.

Kuopuksen sain houkuteltua tänä aamuna mallailemaan mekkosillaan pihalle, jotta vihdoin sain tyttärienkin mekoista kuvia. Toinen tytär ei suostunut mannekeeraamaan, mutta kun mekot on suht identtiset, niin eipä mittää.


Mekko on selästä avoin, takana keskellä on vetskari. Halterneckin olkaimet kiinnittyvät niskassa yhdellä napilla. Takakappaleiden yläreunaan ompelin vielä molemmin puolin vetoketjua kuminauhan, joka hieman parantaa istuvuutta. Mekko on malliltaan aika pitkä. Eiks se ole tänä kesänä muotia? Kun ähersin tosi hartaasti leikkuuvaiheessa, että sain kaikki kappaleet tulemaan kankaasta niin en sitten raaskinut lyhentää helmaa. Meneepähän mekot vähän pitempään. Helmasta tuli melkein kello. Etukappale on ommeltu viidestä eri kaitaleesta, takana on neljä kaitaletta, takakappaleet ja takasivukappaleet. Meidän tytöt ainaskin tykkää, kun helman pyörähtää kunnolla.


Kankaan ihan tarkka koostumus ei ole tiedossani, mutta aika reilusti pellavainen kuitenkin. Ostettu Eurokankaan palalootasta, 25 € /kg.


Ja sit tämä miun mekko. Olen tehnyt tällä yläosan kaavalla yhden topin aiemmin enkä onnistunut saamaan siitä mieluista. Se jäi jotenkin rumasti töröttämään mahan kohdalta. Niinpä vähän epäilin miten onnistun tän mekon kanssa. Mut tästä tuli tosi sopiva. Piilovetskari pyrki ommellessa liiraamaan karkuun paininjalan alta, ompelulinja siirtyi vähän ja niinpä takakappaleesta tuli napakampi kuin alunperin mittasin. Mut se olikin sit lopulta hyvä juttu, koska yläosa istuu kun hanska. Vuoritin kaikkien mekkojen yläosat kevyesti. Tää on kyllä oikeesti onnistunein mekko, jonka olen saanut aikaseksi.

Paljon kiitosta Zetor-huivin kommenteista. Oikein oli mukava niitä saada. Ja muillekin, jotka tänne eksyvät mutteivät vielä ole rohjenneet/kehdanneet kommentoida, jättäkää ihmeessä puumerkkiä itsestänne. Niitä on kiva lukea.

Nyt pitäs päästä lavatansseihin...